Vastaa kyselyyn: Miten vie­tät­te tal­vi­lo­maa, vai­kut­taa­ko ra­ha­ti­lan­ne suun­ni­tel­miin?

häiriöt: Kaleva Median lehtien App­le-so­vel­lus­ten häiriö saattaa haitata käyttöä

Kolumni

Viekö vi­deo­pe­li jäl­ki­kas­vun ka­do­tuk­seen?

Onko pelaaminen Beelzebubin perintöä? Keski-ikäinen kolumnisti, joka ei itse pelaa, osti lapsilleen konsolin ja miettii seurauksia. Onko toivo jo heitetty?

Henri Anundi on kahden pienen lapsen isä, joka lepäilee rovaniemeläisessä mainostoimistossa arkisin.
Henri Anundi on kahden pienen lapsen isä, joka lepäilee rovaniemeläisessä mainostoimistossa arkisin.
Kolumni

Kesälomalla sen hommasin. Laitteen, joka riistää lapsesi sillä sekunnilla, kun tämä ohjaimeen tarttuu. Helvetinkoneen, joka imaisee pienen sielun vilkkuvien ärsykkeiden yksinäiseen limboon.

Hyvästi sosiaaliset suhteet ja raitis ilma, meillä on nyt pelikonsoli.

Ei se ihan noin ole mennyt. Mitä nyt pari totaalista romahdusta, kun on pitänyt lopettaa.

Pelaamisen ympärillä leijuu, ainakin meillä keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla, edelleen paljon ennakkoluuloja. Monelle tietokone- ja videopelit ovat jääneet etäisiksi, ja tuntematon on helppo demonisoida.

En itsekään ole pelaaja, mutta voin vilkaista. Pelejä on ajoittain hauska hakata, mutta päivittäinen tuntitolkulla pelaaminen menee yli hilseeni. Olin juuri ehtinyt koulutieni aloittaa, kun se legendaarinen kasibittinen konsoli alkoi löytymään valikoiduista talouksista nuuskakairaa myöten.

Moni ystäväni oli ällikällä lyöty, kun sai ensimmäisen kerran napillisen suorakulmion kouraansa ja hahmo ruudulla teki töitä käskettyä. Minä kokeilin kerran pari, mutta pelit ulkojäillä veivät silti voiton. Videopelaaminen oli tylsää.

Seuraava yritys tuli yläasteella, jolloin vuokrasimme viikonloppuisin kioskilta pelisettiä, ennen kuin sain ihka oman. Pelejä oli yksi, ja sen pelasin läpi aina, kun pelaamaan ryhdyin. Hohto katosi nopeasti, enkä kaivannut uusia pelejä. Myyntiin meni masiina.

Monelle tietokone- ja videopelit ovat jääneet etäisiksi, ja tuntematon on helppo demonisoida.

Pointtini on, että ei videopeli lasta mihinkään vie, jos tämä itse tietää muutakin mukavaa tekemistä. Tuliterä konsolimme viehättää vielä uutuudellaan, mutta silti koko perheeltä voi hurahtaa viikkokin pelaamatta, kun on jalkapalloa, tanssia, pyöräilyä ja tapahtumia.

Luonnollisesti tulee tiedostaa, että lapselle tai nuorelle voi kehittyä riippuvuus digitaaliseen pelaamiseen. Toisille siitä taas muodostuu se ykkösharrastus, ja jotkut päätyvät tekemään sitä ammatikseen. Me kalkkikset tuomitsemme pelaamisen liiankin herkästi, sillä emme tajua, että peleilläkin on yhtä sun toista annettavaa. Meilläkin on jo alkutaipaleella opittu englanninkielisiä fraaseja ja ongelmanratkaisua.

Peli houkuttaa kavereita kylään. Pienten geimereiden sanailu seikkailun tiimellyksessä on viihdyttävää kuunneltavaa, ja onnistumisten aiheuttama loisto kasvoilla on jopa hellyttävää. Hankala konsolia on enää vihtahousun viekoitteluksi mieltää. Saa sitten nähdä muutaman vuoden päästä.

Sen verran vanhanaikainen olen, että ennen pelejä ollaan ulkona. Sieltä ne hyvät unet haetaan.

Toivottavasti nautit tästä kolumnista

Lapin Kansan tilauksella pääset lukemaan kaikki tuoreimmat ja kiinnostavimmat sisällöt heti.