Vertaistuki on merkittävä tukimuoto, jota ylläpitävät ja koordinoivat lähinnä kolmannen sektorin toimijat eli järjestöt. Se voi olla luonteeltaan yksilöllistä tukea tai ryhmässä toteutettavaa vertaisryhmätoimintaa. Tärkeintä on sen sosiaalinen tuki, jossa korostuu kokemusten jakaminen saman tyyppisiä kokemuksia, tilanteita tai elämänvaiheita kokeneiden kesken.
Vertaistuella on kiistämättömiä positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin. Tutkimusten mukaan se vähentää masennusoireita enemmän kuin tavanomaiseen hoidon ryhmään osallistuminen. Paras vaste syntyy, kun vertaistukeen yhdistetään ammatillinen tuki.
Järjestöihin ja sen myötä vertaistukityöhön panostaminen tuo yhteiskunnallisia säästöjä, koska se vähentää terveydenhuollon kuluja. Monet saavat vertaistuen vaikutuksesta takaisin toimijuutensa ja voimavaroja. Marginalisoiduille ja vaikeissa tilanteissa oleville vertaistuki luo toivoa tulevaisuudesta, koska sen avulla voi nähdä, että vaikeuksista huolimatta elämä on elämisen arvoista, eivätkä vaikeudet jatku loputtomiin.
Järjestöt toimivat kansalaisyhteiskunnan yhteen kokoavana toimijana. Ne tavoittavat kohderyhmänsä erinomaisesti, joten vastuu vertaistuesta on perusteltua vaikuttavuuden ja avunsaannin kannalta.
Kolmannelta sektorilta leikataan huomattava siivu avustuksista valtion säästötoimina. Vertaistukityön koordinaatio vaatii henkilötyövuosia. Esimerkiksi me koordinoimme 28 eri vertaistuellista lähiryhmää Tampereella, valtakunnallisia chat-muotoisia etäryhmiä ja toimimme yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa toisilla vertaistuellisilla verkkoalustoilla.
Toimintamme tavoittaa kuukausittain noin 600 henkilöä. Olisi kohtuutonta vaatia sen koordinointia pelkästään vapaaehtoispohjalta. Vertaistukea tarjoavat vapaaehtoiset tarvitsevat ammattilaista tukemaan hankalissa tilanteissa. Ihmisten kohtaaminen ja auttaminen antaa paljon, mutta voi muodostua myös ilman ehkäisevää tukea todella kuormittavaksi.
Rahoituksen epävarmuus osittain estää järjestöjen kyvyn suunnitella tulevaisuutta. Se vaikuttaa myös vertaisuuteen perustuvan auttamistyön kehittämiseen. Järjestöt hankkivat rahoitusta omalla varainhankinnallaan, mutta se siirtää aina resurssia pois keskeisimmästä eli auttamistyöstä.
Yhteiskunnalla ei ole varaa menettää näin vaikuttavaa tuen muotoa. Järjestöt eivät selviä vastuusta yksin ilman rahoitusta. Valtion on taattava järjestöille riittävät resurssit ja toimintaedellytykset myös tämän tärkeän työmuodon ylläpitämiseen.