Eläminen ja asuminen Venäjällä on tällä hetkellä hankalaa ja joillekin jopa mahdotonta. Maan presidentti Vladimir Putinin aloittaman hyökkäyssodan, diktatuurin ja korruption lisäksi maassa rajoitetaan voimakkaasti myös sananvapautta.
Sodanvastaisten mielipiteiden esittäminen esimerkiksi sosiaalisen median kanavilla voi johtaa sakkoihin tai jopa pidätetyksi. Maksim Aliev on asunut Kemissä kaksi kuukautta. Hän järjesti yhdessä muiden venäläisten turvapaikanhakijoiden kanssa Kemissä kaksi mielenilmausta. Toiseen osallistui myös ukrainalaisia.
– Halusimme osoittaa ja sanoa paikkakuntalaisille, että olemme Putinia ja sotaa vastaan ja olemme demokratian puolella.