Suomella on ollut oma valtiontaloudellinen asema Venäjän vallan alaisesta Suomen suuriruhtinaskunnan ajoista lähtien. Suomi laski liikkeelle pitkäaikaisia obligaatioita, joilla muun muassa rahoitettiin rautatieverkoston rakentamista 1850-luvun jälkeen.
Valtion velan mittarina käytetään velan suhdetta bruttokansantuotteeseen. Suomen valtiovelka oli suurimmillaan Moskovan rauhan jälkeen syyskuussa 1944, 71,1 prosenttia bkt:sta.
Suomi määrättiin tuottamaan Neuvostoliitolle sotakorvaukset materiaalina, joita sanottiin ”hyvityksiksi”. Neuvottelemamme maksamistapa johti taloutemme toipumiseen. Yhdysvalloista ja Ruotsista saaduilla lainoilla ja raaka-aineilla tehtiin investointeja, joilla paransimme tuottavuuttamme.
Hyödynsimme luonnonvarojamme, kuten metsää, ja teimme teollisuustuotteita. Suomi luovutti Neuvostoliitolle muun muassa 500 kauppa-alusta. Viimeinen ”hyvitysjunalasti” luovutettiin 18.9.1952. Valtion velka oli tuolloin enää vain 16 prosenttia bkt:stä.
Nyt velka on kasvanut edellisellä vaalikaudella melkein 40 miljardilla eurolla. Osin talouden hoitoa voidaan verrata sotatalouteen pandemian, Venäjän aloittaman Ukrainan sodan ja sähkökriisin vaikutusten perusteella. Valtion 146,4 miljardin euron velka on rahassa suurin. Valtiokonttori arvioi sen olevan 54,5 prosenttia bkt:sta.
Löydän tästä kiinnekohtia ”Vahva ja välittävä Suomi”-hallitusohjelmaan. Uskon ohjelman onnistumiseen. Uusi hallitus käynnistää investointeja junaratahankkeisiin. Energiamurros ja puhtaat teknologiat tuotekehittelyineen tarjoavat Suomelle mahdollisuuksia luoda työtä, vientiä, talouskasvua ja hyvinvointia. Hallituksen työllisyys- ja kasvutoimet yhdessä suorien sopeutustoimien kanssa luovat edellytykset julkisen talouden tasapainottumiseen. Tämä tapahtuu kahden vaalikauden aikana 2031 mennessä.
Ennen valuutan arvo sidottiin kultakantaan, nyt luottamukseen eli kykyymme hoitaa velkaamme ja talouttamme osana Euroopan yhteisöä. Siihen tarvitaan meitä kaikkia, eikä vain tavoiteltavaa 80 prosentin työllisyysastetta.