Pääministeri: Marin pa­hoit­te­lee toi­min­taan­sa

Korona: Isos­ta-Bri­tan­nias­ta Yl­läk­sel­le tul­leil­ta tu­ris­teil­ta löytyi viisi ko­ro­na­vi­rus­tar­tun­taa – to­den­nä­köi­ses­ti ky­sees­sä ei ole omik­ron-muun­nos

Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Veit­si­luo­to ja minä

Ulpu Maijala tutustui jo nuorena tyttönä isänsä kanssa tulevaan työpaikkaansa.
Ulpu Maijala tutustui jo nuorena tyttönä isänsä kanssa tulevaan työpaikkaansa.

Veitsiluodolla on aina ollut suuri merkitys elämässäni. Tämä tehdas toi käytännössä leivän jo lapsuuteni ruokapöytään. Isäni teki työuransa Veitsiluodon tehtaalla ja myös äitini on ollut Veitsiluodon sahan lautatarhalla töissä.

Ensimmäiset käyntini tehtaalle tapahtuivat isäni pyörän kyydissä. 70-luvulla tehtaalle pääsi kulkemaan vapaammin. Muistan, että käynnit olivat aika jännittäviä, ja jopa hieman pelottavia, mutta isäni turvallisessa huomassa siitäkin selvittiin. Myöhemmin, kun alle kouluikäisenä pyöräilin isompien kavereideni perässä Ritikasta kohti Ajoksen uimarantaa, niin tehtaan ympäristö ikään kuin syöpyi mieleni syövereihin. Kraaselin sillan ylitys oli silloin pelottava kokemus polkupyörällä: Pyöräilijöille ja kävelijöille oli kulkuväylänä kapea puupohjainen kaitein erotettu alue sillan laidalla.

Veitsiluoto tuprautteli kaupungin ylle aika ajoin hajupilviä, mutta sanonta oli, että raha se on, joka haisee. Tämä ei hidastanut menoa sen enempää. Se ikään kuin kuului asiaan. Tänä päivänä nuo hajuhaitat ovat verrattain harvinaisia. Ensimmäinen virallinen vierailuni tehtaalle oli, kun yhdeksännellä luokalla kävimme luokanvalvojamme Maarit Ervastin johdolla tutustumassa paperikone 5:lle. Vierailusta jäi hyvä mieli, sillä olihan ennen tehdassalivierailua tarjolla kermasarvia tehtaan omassa ruokalassa. Tässä vaiheessa oli mieleeni herännyt ajatus, että tuonne kun joskus pääsisi töihin.

Ensimmäisen työsopimukseni tehtaalle sain kesällä 1990, kun pääsin sinne kesätöihin siivoojaksi puhtaanapito-osastolle. Tämä tuntui aivan mahtavalta, pääsin Veiskaan töihin! Siivosin PK1, PK2, PK3 ja jälkikäsittelyn alueella tehdassaleja, valvomoita ja sosiaalitiloja. Myös seuraavana vuonna, yo-kirjoitusten jälkeen, pääsin samaan työtehtävään, nyt alueena oli PK5:n ja PPK5:n vastaavat tilat. Olin saanut kerättyä mukavan pesämunan opintoja varten. Tuossa vaiheessa olin varma, että haluan tehtaalle töihin opintojeni jälkeen.

Kului useampi vuosi ja haaveeni tehtaalle pääsystä eli mielessäni. Tähän avautui mahdollisuus, kun Veitsiluodon kunnossapitoyhtiö Fortek haki henkilöitä oppisopimuskoulutukseen. Tehtaan nimikin oli tässä vaiheessa muuttunut Stora Enso Oy:ksi. Isäni kuoleman jälkeen ja päätöskirjettä odotellessani, haaveeni alkoi murentua, kunnes postilaatikosta tuli viimein Se Kirje, jossa luki, että minut oli valittu haastatteluihin ja testeihin. Nämä sujuivat onneksi minulle suosiollisesti ja pääsin tuohon koulutukseen. Olo oli kuin olisin lottovoiton saanut.

Tämä paransi suuresti perheeni taloudellista tilannetta ja avasi erilaisia mahdollisuuksia elämän suurten suunnitelmien ja unelmien toteuttamisen suhteen. Olimmehan olleet puolisoni kanssa molemmat työttöminä ennen pääsyäni tehtaalle. Oppisopimuksen jälkeen pääsin vakinaiseen työsuhteeseen, jota on nyt kestänyt 21,5 vuotta. Veitsiluoto on aina tuntunut varmalta työpaikalta.

Yhtiön johdon ilmoitus sulkea Veitsiluodon tehdas on järkyttänyt minua ja lähes kaikkia ihmisiä ympärilläni. Ilmoitusta ei voi vieläkään uskoa todeksi, se on kuin painajainen, jonka haluaa unohtaa. Mitä sitten tapahtuu, kun piipusta ei enää nousekaan savua? Sellaisessa tilanteessa en ole vielä koskaan elänyt.

Ulpu Maijala