Lapin hyvinvointialueen (Lapha) hallintoa on varjostanut yksi kiista yli muiden: Kemin Länsi-Pohjan sairaalan (LPS) kohtalo. Riitely sen tulevaisuudesta on vienyt huomion, ajan ja rahat, kun samaan aikaan lähiseutujen terveyskeskukset ovat kuihtuneet hiljaa taustalla.
On perusteltua kysyä, oliko järkevää keskittyä vuosikausia seinien puolustamiseen samalla, kun perusterveydenhuolto ajautui kriisiin.
LPS:aa on puolustettu alueellisena ylpeydenaiheena ja työpaikkana, mutta samalla se on sitonut valtavat resurssit. Keskustelu on pyörinyt erikoissairaanhoidon ympärillä, vaikka juuri perusterveydenhuolto koskettaa lähes jokaista kuntalaista.
Vuodeosastot Torniossa, Keminmaassa, Simossa, Tervolassa, Pellossa ja Ylitorniolla näyttävät sulkeutuvan lopullisesti. Unohtuiko kokonaisuus, kun keskityttiin vain puolustamaan, jopa fanaattisesti, sairaalan seiniä?
Kun LPS:n ylläpitoa on pidetty kunnian asiana, sivuun on jäänyt peruskysymys: mitä hyötyä on sairaalasta, jos alueen ihmiset eivät pääse edes lääkärin vastaanotolle ajoissa? Perusterveydenhuolto on ollut alueen kivijalka, mutta se on murenemassa, koska kaikki paukut on suunnattu valtataisteluun.
Pohjois-Pohjanmaan kanssa tehty yhteistyö, johon jopa yllytettiin muutamien ”kellokkaiden” taholta, taitaa koitua Laphan kohtaloksi. Sinne kulkeutui viime vuonna 45,5 miljoonaa euroa. Ne olisi tarvittu omassa käytössä. Kalliit kompromissit ja hätäiset päätökset ovat vieneet rahaa, jolla olisi voitu turvata lähiterveyspalvelut vuosiksi eteenpäin.
Jos olisi käytetty sama energia terveydenhuollon kokonaisuuden kehittämiseen kuin asioiden vastakkainasetteluun, ei monessa kunnassa tarvitsisi nyt pohtia sitä, miksi vuodeosaston ovi pysyy kiinni tai miksi lääkäriin pääsee vasta viikkojen päästä. Sairaalariita vei huomion pois olennaisesta – arjen palveluista. Se on hinta, jota nyt maksetaan kalliisti.