Va­sab­la­det: Paavo Väy­ry­nen on nyt pa­lan­nut kes­kus­tan jä­se­nek­si

Paavo Väyrynen on nyt saanut takaisin keskustan jäsenyyden ja aikoo vaikuttaa puolueen linjaan kaikilla jäsenyyden tuomilla mahdollisuuksilla.
Paavo Väyrynen on nyt saanut takaisin keskustan jäsenyyden ja aikoo vaikuttaa puolueen linjaan kaikilla jäsenyyden tuomilla mahdollisuuksilla.
Kuva: Mauri Ratilainen

Keskustan entinen puheenjohtaja ja pitkäaikainen ministeri Paavo Väyrynen on jälleen keskustan jäsen, kertoo Vasabladet. Lehden mukaan hän on liittynyt keskustan Maalahden paikallisosastoon.

Väyrynen on aiemmin kertonut aikovansa perustaa Helsinkiin keskustan ruotsinkielisen paikallisosaston. Koska sitä ei vielä ole, hän on sanonut liittyvänsä aluksi Maalahdenseudun Keskusta ry:n jäseneksi.

Keskustan ruotsinkielinen piiri on maalaillut Väyryselle paikkaa jopa keskustan puoluehallituksessa. Piirijärjestö on tosin riidoissa puolueen kanssa.

Europarlamentaarikkona toiminut Väyrynen jättäytyi sivuun keskustasta vuoden 2016 alussa ja perusti kansalaispuolueen, jonka kanssa hän kuitenkin myöhemmin riitaantui ja josta hän sittemmin erosi. Väyrysen seuraava puoluehanke oli seitsemän tähden liike, jonka ehdokkaana hän oli viime eduskuntavaaleissa, muttei tullut valituksi.

Väyrynen kertoi tammikuussa alkaneensa harkita paluutaan keskustaan sen takia, että puolueen aatteelliseen ja poliittiseen linjaan olisi nyt mahdollista vaikuttaa.

– Katastrofaalisen tappion jälkeen puolueessa on pakko suorastaan rohkaista avointa aatteellista ja poliittista keskustelua. Yksinvaltaista johtamistapaa ei enää siedetä, Väyrynen perusteli.

Väyrynen kertoi aikovansa myös ryhtyä käyttämään kaikkia puolueen jäsenille sääntöjen mukaan tarjolla olevia mahdollisuuksia vaikuttaa sen poliittiseen linjaan.