Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Va­roi­tuk­sia ei kuun­nel­tu

Harri Pullola kritisoi (LK 23.9.) sähköverkkojen pääomasijoittajien omistusosuuksia sähköverkoissa sekä sähkönsiirron hintoja. Hän puhuu välillä sähkö-, välillä kantaverkoista.

Kantaverkko käsittää sähköverkot, jotka huolehtivat sähkön siirrosta valtakunnallisesti ja myös maan rajojen yli tapahtuvasta siirrosta. Tätä hoitaa Fingrid, joka on vahvasti kotimaisessa omistuksessa. Paikalliset sähkölaitokset ovat kytkeytyneet kantaverkkoon.

Havahduttiin siihen, että paikallisilla, yleensä kunnan omistamilla sähkölaitoksilla oli melkoinen omaisuus sähköverkkojen muodossa. Uuden lain mukaan niitä piti kehittää eli investoida niiden toimintavarmuuteen. Silloin kunnissa herättiin – myydään koko roska pois, saadaan rahaa kunnan velkaiseen kassaan ja huolet ovat kertaheitolla ohi.

Suomen kantaverkkoa hoitaa kotimainen Fingrid, joka on osittain valtion omistuksessa.
Suomen kantaverkkoa hoitaa kotimainen Fingrid, joka on osittain valtion omistuksessa.
Kuva: Mikko Halvari

Pullolan tarkoittamat sähköverkot ovat varmaankin paikallisia ”sähkölaitoksia” eli nykyisiä sähkönsiirtoyhtiöitä. Totta on, että 1995 voimaan tullut sähkömarkkinalaki aiheutti muutoksia paikallisiin sähköyhtiöihin. Sähkönsiirto ja -myynti erotettiin erillisiksi liiketoiminnoiksi.

Kuntien sähköverkot olivat alkaneet rapautua, koska sähkön hintaa ei uskallettu nostaa riittävästi, jotta investoinnit olisi saatu rahoitettua. Viat lisääntyivät ja tähän valtiovalta halusi puuttua investointivelvoitteella. Lopputuloksena oli, että ulkomaiset pääomasijoittajat ostivat kaukonäköisesti sähköverkkoja.

Paikallisia päättäjiä varoiteltiin seurauksista, mutta varoituksia ei kuultu. Harvassa ovat kunnat, jotka ovat saaneet pitkäaikaista tuottoa myyntituloilleen. Rahat on kulutettu ja tilanne on sama kuin ennen myyntiä erotuksella, ettei siirtoverkko enää tuo kunnalle tasaista tuottoa sijoitetulle pääomalle. Ne menevät sijoittajille.

Pullolan ehdotus rinnakkaisverkkojen rakentamisesta on järjetön ja vailla realismia. Verkothan voi ostaa takaisin, mutta hinta voi olla kymmenkertainen siihen nähden, millä ne aikoinaan ostettiin.

Mitä tapahtuisi siirtohinnoille, jos verkkoja ostettaisiin takaisin? Jostakin velaksi otetut ostorahat korkoineen on kerättävä ja kukahan niiden maksaja mahtaisi olla?

Tuomo Alaoja