Kahden vanhan kaupparakennuksen purku-urakat on aloitettu Pelkosenniemellä.
Purettavat rakennukset ovat kunnan tiedotteen mukaan rumentaneet kirkonkylän maisemaa jo pitkään. Rakennukset sijaitsevat valtatie 5:n varrella noin 200 metrin päässä toisistaan.
Kunnan rakennusvalvonta on vuosien ajan pyrkinyt korjaamaan tilannetta olemalla yhteydessä kiinteistönomistajiin. Lopulta Pelkosenniemen kunta osti kiinteistöt nimelliseen hintaan ja päätyi rahoittamaan purkutyöt.