Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko pitää kiinni työllisyystoimista päättämisestä jo syksyn budjettiriihessä. Hallitus linjasi kehysriihessä päättävänsä loppukauden aikana työllisyystoimista, jotka vahvistavat julkista taloutta 110 miljoonalla eurolla. Tämä voi tarkoittaa työttömyysturvaan koskemista, mikä olisi vaikeaa hallituksen vasemmistopuolueille.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan euroistaminen eli turvan tason sitominen ansaittuun palkkaan tehtyjen työtuntien sijaan ei yksin riitä tuomaan haettuja säästöjä.
– Nyt ovat tähdet kohdallaan työvoiman saatavuuden lisäämiseksi. Suomen talouskasvu ei saa tyrehtyä työvoimapulaan, vaan työttömät ja työpaikat on saatava kohtaamaan. Myös työperäisen maahanmuuton osalta on pystyttävä parempaan.
Päätösten tekeminen vaikeutuu loppukaudella
Saarikko muistuttaa hallituksen jo tehneen rakenteellisia työllisyystoimia päättämällä eläkeputken vaiheittaisesta poistosta ja TE-palvelujen siirtämisestä kunnille.