Val­ko­pos­ki­han­het ryn­nä­köi­vät Me­ri-La­pis­sa

Meri-Lapissa on nähty lähes 1500 valkoposkihanhea, jotka ovat lentäneet talvehtimisalueilleen Brittein saarille ja Pohjanmeren piiriin. Liikkeellä on ollut myös kolmisensataa metsähanhea.

Valkoposkihanhet viihtyvät nurmikoilla, jotka sijoittuvat vesistöjen äärelle.
Valkoposkihanhet viihtyvät nurmikoilla, jotka sijoittuvat vesistöjen äärelle.

Sunnuntaina 27.9. havaittiin yllättävä valkoposkihanhien muuttorynnistys eri puolilla Meri-Lappia. Lintuja ynnättiin kaikkiaan reilut 800. Lajin näkeminen ei niinkään enää yllätä, mutta varhainen ajankohta kylläkin. Pienten valkoposkien rivakasti lentävät syysmuodostelmat ilmaantuvat tänne yleensä vasta lokakuun lopulla, ja hanhia näkyy tavallisesti vielä marraskuun puolella.

Kuluvan syksyn suurin ja taitaapa samalla olla Meri-Lapin lintuhistorian suurin parvi havaittiin 6.10. Elijärvellä. Tässä valokuvasta lasketussa jättimuodostelmassa muutti peräti 383 valkoposkea. Valkoposkihanhien suosiossa lepäily- ja ruokailupaikkana ovat monen viikon ajan olleet Suensaaren nurmikot – esimerkiksi 4.10. siellä oli 112 hanhea laiduntamassa.

Lokakuun alkaessa myös metsähanhet lähtivät muutolle. Kuun ensimmäisenä viikonvaihteena lintuharrastajien vihkoihin kertyi Keminmaasta ja Kemistä havaintoja 284 muuttavasta metsähanhesta. Muuton hännänhuippuna nähtiin 11.10 Raumolla 30 hanhen letka.

Metsähanhen tarina ei ole yhtä valoisa kuin valkoposken. Pentti Rauhala, Matti Suopajärvi ja Pekka Suopajärvi päättelevät Kemin-Tornion alueen linnut –teoksessaan, että metsähanhen hälyttävä väheneminen on seurausta liiallisesta metsästyksestä ja soiden laajamittaisesta ojituksesta.

Valkoposkihanhella ei ole tätä huolta. Tosin monet pitävät sitä jo riesana ja harmittelevat virkistysalueiden ja puistojen ulostemääriä suuren hanhilaumojen jäljiltä. Tämä ongelma koskee toistaiseksi vain Etelä-Suomen alueita – ennen muuta pääkaupunkiseutua. Valkoposken suosio ei ole huipussaan, vaikka nättejähän nämä pikkuhanhet muuten ovat.

Valkoposkihanhi sekoitetaan monesti kanadanhanheen, joka on valkoposkea reilusti suurempi ja pitkäkaulaisempi ja sen pään valkoinen alue muodostaa ikään kuin leveän leukaremmin, kun taas valkoposkihanhen pään sivut ovat laajalti valkoiset. Lisäksi valkoposkihanhen kaula ja rinta ovat mustat. Kanadalaisen rinta on vaalea. Molemmat hanhet ovat vakiolajeja Meri-Lapin alueella. Kanadanhanhi viihtyy etenkin jokien matalissa vesissä laulujoutsenten seurassa. Niitä näkee varsinkin Tornionjoen suvantopaikoissa.

Valkoposkihanhen tiedetään olevan lähtöisin alun pitäen Grönlannista, Huippuvuorilta ja Barentsinmeren ympäristöstä. Laji on viimeksi kuluneiden viiden vuosikymmenen aikana valloittanut pesimäalueikseen Itämeren rannikkoja. Kymmenettuhannet, elleivät peräti jo sadattuhannet, hanhet ovat huomanneet, ettei voimia kuluttavalle matkalle tuhansien kilometrin päähän kannata enää lähteä; sopivaa elinympäristöä on ollut tarjolla Skandinavian rannikoilta. Ehkäpä murkinaa on ollut runsaammin kuin arktisilla rannoilla?

Syksyn kuvaan on kuulunut myös voimallinen kurkimuutto. On jälleen havaittu, että kurki on alkanut viipyä Meri-Lapissa  2000-luvulla pitkälle lokakuulle asti. Viimeiset pitkäkaulat nähtiin Tervolan Vitsakoskella 9.10. ja samaisella viikolla Kallinkankaan tornista havaittiin yli 60 kurkea riittävää nostetta hakemassa.

Valkoposkihanhet ruokailevat ja lepäilevät mielellään vesistöjen läheisillä nurmikoilla. Aina joku yksilö pitää vahtia, kun lajitoverit torkkuvat aterioinnin päätteeksi.

Tästä on kyse

Valkoposkihanhi

Valkoposkihanhi on pieni laji (pituus 58-70 cm ja siipiväli 120-142 cm)

Laji on Meri-Lapissa lähinnä läpimuuttaja (muutama pesintäkin on todettu)

Muuttaa Perämeren pohjukan yli syys-marraskuussa (keväällä huhti-toukokuussa)

Tätä syksyä ennen runsaita valkoposkisyksyjä ovat olleet vuodet 1987 ja 1999

Keväiset määrät ovat olleet verraten pieniä. Suurin parvi oli 24.5.1995 Martimoaavalla 34 yksilöä.

Laji viettää talvensa Brittein saarilla ja Pohjanmeren piirissä.