Välillä äiti muis­tut­taa mo­poi­li­jan lii­ken­ne-sään­nöis­tä

Tornion nuorisotoimesta toivotaan, että vanhemmat vilkaisisivat nuorten ajoneuvoja. Poliisi on joutunut kirjoittamaan muutaman sakkolapunkin mopojen virityksistä.

Alisa Mänty ajaa mopollaan ympäri vuoden. Liikennesäännöt ovat hyvin hanskassa.
Alisa Mänty ajaa mopollaan ympäri vuoden. Liikennesäännöt ovat hyvin hanskassa.
Kuva: Jouni Valikainen

Tornion nuorisotoimella on huoli nuorten liikennekäyttäytymisestä. Joidenkin mopoilijoiden ajotapa viritetyllä mopilla on silmään ja korvaan pistävää.

–  Minulla on huoli, että nuorille ja heidän perheilleen voi tulla turhia lisäkriisejä holtittomasta ajosta. Esimerkiksi Kromitiellä mopoilijoiden vauhti on hurja ja samalla puhutaan kännykkään. Asutusalueilla häiritään metelillä asukkaita. Torniosta löytyy niin sanottu vauhtisuora entisen sukkatehtaan takana. Vanhempien pitäisi ottaa ajokäyttäytyminen puheeksi jälkikasvunsa kanssa, Tornion kaupungin nuoriso-ohjaaja Armi Nitovuori toivoo.

Nuorisotoimi haluaa huolehtia nuorista ja pitää heitä koskevia liikenneasioita esillä. Nuorisotoimella ei ole hirveästi lääkkeitä valistamisen lisäksi parantaa nuorten liikennekäyttäytymistä. Jotain konkreettista kuitenkin.

– 13.6. nuorisotalo Nuorkalla on mopotaitorata kello 17-21, missä ajamisen lisäksi puhutaan liikennekäyttäytymisestä. Jos koronarajoitukset hellittävät, niin järjestämme syksyllä vielä toisen samantyylisen tilaisuuden, Armi Nitovuori kertoo.


Kemin Takajärvellä asuva Alisa Mänty , 16, ajaa mopedillaan ympäri vuoden. Paria talvella tapahtunutta kaatumista lukuun ottamatta mopoilu on sujunut turvallisesti. Mopoilun säännöt ovat tytöllä hyvin hanskassa.

– Välillä äiti muistuttaa mopoilijaa koskevista säännöistä, Alisa Mänty sanoi.

Hänen mielestään mopoilijoiden liikennekäyttäytyminen on pääosin hyvällä tasolla

– Minun tuttavapiirissäni ajo on asiallista. Välillä joillekin tulee mieli kokeilla kuinka paljon mopo kulkee, mutta sellainen ei kuulu normaaliin liikenteeseen. Rajoja voi hakea muulta liikenteeltä suljetulla alueella.

Poliisi on jakanut rikesakkoja viritettyjen ajokkien omistajille.

– Tunnen muutaman kuljettajan, joiden mopoja on viritetty, Alisa Mänty myöntää.


Lapin poliisin ylikonstaapeli Jorma Lanton korviin on tullut mopoilijoista vain yksittäisiä valituksia. Tämän vuoden alkukesä ei poikkea muista kesistä.

– Tietenkään kaikki valitukset eivät tule poliisille saakka. Mopot kuuluvat kesään siinä missä moottorikelkat talveen, Lantto sanoo.

Reilu viikko sitten Oulun poliisin moporatsiassa yli kolmannekselle kuskeista kirjoitettiin rikesakko. Viritys ja ajoneuvon kuntopuutteet olivat pääsyinä.

– Onhan tuo hurja luku. Tarkoituksenamme on pitää myös Kemi-Tornio–alueella mopoille ratsia, sillä olemme saamassa moottoripyöräpoliisin alueellemme

Myös Jorma Lantto perää Armi Nitovuoren tapaan vanhempien vastuuta nuorten ajokäyttäytymisessä. Vanhemmat voisivat käydä testaamassa nuoren mopoa tai mönkijää.

– Syntyy melkoinen vaaratilanne, kun kokematon kuski ajaa toinen kyydissä 70 kilometrin tuntivauhtia viritetyllä mopolla. Meidän tietoon on tullut, että virityksestä on joskus jopa vastannut lapsen vanhempi. Pitäähän meidänkin pojalla olla viritetty menopeli, koska muillakin on. Eiköhän kaikki vanhemmat halua, että heidän jälkikasvunsa saavuttaisi kunnialla aikuisiän. Ei lapsia haeta kaupan hyllyltä, Lantto sanoo.

Äänekkäiden mopojen kortteliralli ei ole kaikkien asukkaiden mieleen.

– Mopoja enemmän ihmisiä häiritsevät autojen poppikoneet, joista osa sopisi paremmin stadionin konsertteihin kuin autoihin. Kuskit eivät käsitä minkälaista häiriötä ne aiheuttavat. Yleensä pieni puhuttelu auttaa.

Uusi tieliikennelaki tuli voimaan kesäkuun alussa. Siinä kiinnitettiin huomiota mopoilijoiden turvallisuuteen.

– Kypärässä pitää olla remmi kireällä, jotta se pysyy mahdollisen vahingon tullessa päässä. Myös rengassäännöt muuttuivat. Urasyvyyttä pitää olla vähintään 1,6 millimetriä entisen 1,0 millimetrin sijaan, Jorma Lantto kertoo.