Tietääkö monikaan nykysukupolven eläjistä enää sitä, miten hirvittävässä ahdingossa pieni Suomi oli itsenäisyytensä ensimmäisen ja osin vielä toisenkin sukupolven aikana? Ja että mitä kauhistuttavaa Euroopassa ja Japanissa tapahtui samaan aikaan?
Onko sukupolvemme unohtanut, että Suomi ei olisi koskaan selvinnyt sota-ajastaan ja sen seurauksista niin hyvin ilman suuria valtiomiesjohtajiaan J.K. Paasikiveä, C.G. Mannerheimia ja Urho Kekkosta?
Onko sukupolvemme ihmisille väärää turvallisuudentunnetta se, kun olemme vuosia olleet "maailman onnellisin" maa ja kuulumme EU- ja Nato-yhteisöihin? Onko tämä turva sukupolvellemme aivan liian hyvää ollakseen totta?
Onko täysin velaksi elävä, kansanvallan rappeuttama ja sokeuttama sukupolvemme unohtanut sen, että elämme edelleen arvaamattomassa maailmassa? Ilman, että maatamme johtaisi suuri valtiojohtaja. Arvaamaton Venäjä on edelleen naapurimme. Seuraava maailmanlaajuinen pandemia tai lama voi olla kahta pahempi, eikä Natosta ole niihin hätiin mitään turvaa.
Olisiko juuri tässä väärän kansanvaltaturvallisuuden tilassa kahta suurempi tilaus maamme seuraaville suurille valtiojohtajille? Onko yhdenkään toisen kansanvallan rappeuttaman EU-maan tilanne sen parempi? Missä ovat heidän suuret valtiojohtajansa?
Seuraus on ollut kaikkien nähtävänä. Vladimir Putin on saanut toimia – ei suuren valtiojohtajan tavoin, vaan ei-kansanvaltaisen, suuren Venäjän superjohtajan ja itsevaltiaan oikeudella täysin vapaasti Ukrainaa tuhoten ja tappaen. Ilman, että hänen vastavoimanaan olisi ollut yhtään eurooppalaista suurta valtiojohtajaa.
Miten helppoa Putinin on ollut toimia suuren maansa "parhaaksi" "demokraattisessa vapaudessa"? Viimeistään tässä kauhistuttavassa ajassa EU-yhteisön pitäisi herätä näkemään eurooppalaisen ihannekansanvallan naivius ja heikkous ihmisen pahuutta vastaan.