Aleksander Stubb linjasi kokoomuksen puoluekokouksessa (28.10.2023) ulkopolitiikkansa lähtökohdaksi arvoperusteisen realismin. Sen lähtökohtia ovat länsimaisen demokratian puolustaminen sekä yhteistyön tiivistäminen niihin eteläisen pallonpuoliskon maihin, jotka eivät ole demokraattisia, mutta ovat väkirikkaita ja lukumäärältään kaksi kolmasosaa maailman valtioista.
Samanaikaisesti arvoperusteinen realismi suhtautuu kielteisesti yhteistyöhön Venäjän, osin myös Kiinan kanssa.
Tällaisesta ulkopolitiikasta on tullut presidentinvaalien jälkeen Suomen virallinen ulkopolitiikka. Sisällöltään se on ristiriitainen, opportunistinen ja epärealistiseen maailman analyysiin perustuva.
Taustalla vaikuttaa yksinomaan lännen halu saada Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan valtioita sotilaallisiksi liittolaisikseen Ukrainan kriisissä. Kyseessä ovat juuri ne maat, jotka ovat olleet länsivaltojen alistamia siirtomaita vuosisatoja ja ovat riippuvaisia lännestä vielä tänäänkin.
Arvopohjaista realismia olisi ensinnäkin se, että länsivallat tunnustaisivat muuttuneen maailmantilanteen. Siis sen, että länsimainen demokratia on kriisissä ja ajamassa koko maailmaa kohti sotaa samalla kun "kolmannen maailman" köyhät ja kehittyvät valtiot etsivät tulevaisuuttaan omista lähtökohdistaan yhdessä Venäjän ja erityisesti Kiinan kanssa.
Suomen valtiojohto noudatti toisen maailmansodan jälkeen arvoperusteista reaalipolitiikkaa, joka oli ristiriidaton ja yhteistyötä korostava erilaisten yhteiskuntajärjestelmien välillä – esimerkkinä Suomen ja Neuvostoliiton, myöhemmin Venäjän kanssa tehty yhteistyö. Tämä olisi parasta nytkin Suomelle ja toimisi esimerkkinä muulle maailmalle Ukraina mukaan lukien.
Muistan J. K. Paasikiven todenneen: "Venäjä on aina kyllin vahva Suomelle." Se voi olla legenda, mutta sen tunnustaminen välttämätöntä ei vain Suomelle, vaan myös Natolle ja EU:lle ainakin, jos olemme kiinnostuneita pysyvästä maailmanrauhasta.