Äänestääkö vai ei? Ei-päätöstä on perusteltu sillä, että ehdokkaat ovat niin yksituumaisia, ettei heitä erota toisistaan.
On totta, ettei ehdokkaiden joukossa ole sellaista, joka tahtoo ratkaista Ukrainan sodan neuvottelemalla ja sopimalla, toista osapuolta kunnioittaen ja arvostaen. Kaikki uskovat aseiden voimaan ja osoittavat, etteivät ole sen parempi kuin sodan toinen osapuoli. Mieleen tulee, kannattaako heitä äänestää. Aion silti äänestää, koska se on oikeus ja velvollisuus.
Syksyllä 1964 kuntavaaleissa käytin äänioikeuttani ensi kerran. Sen jälkeen olen äänestänyt kaikissa vaaleissa. Olenko äänestänyt aina oikein? En!
Ensimmäinen ”morkkis” tuli 1994 presidentinvaaleissa. Ensi kierroksella suosikkini Claes Andersson sai 4,5 % äänistä, eikä päässyt jatkoon. Jäljelle jäivät Martti Ahtisaari ja Elisabet Rehn. Äänestin Ahtisaarta.
Vielä siihen aikaan minulla ei ollut riittävästi rohkeutta poiketa linjasta, kuten oli 2012. Silloin toisella kierroksella olivat vastakkain Niinistö ja Haavisto. Valitse siinä sitten kahden Nato-myönteisen porvarin välillä. Jätin tyhjän äänestyslipun. Kannanotto se on sekin.
EU-kansanäänestyksessä äänestin valitun linjan mukaisesti ei, vaikka mieli sanoi kyllä. Ei-kannan taakse minut vietteli vaalea nauravasilmäinen, selväsanainen siilitukkanainen, joka tv-keskustelussa pelotteli sillä, kuinka turmiollista EU:iin liittyminen on Suomelle. Myöhemmin naisesta tuli vasemmistoliiton tähdenlentopuheenjohtaja ja ministeri.
Vaaleissa voi äänestää väärin. Liikkuvien äänestäjien määrä on yllättävän suuri. Jos vaihtaa jokaisissa vaalissa poliittista väriä, tunnustaa äänestäneensä edellisissä vaaleissa väärin. Tuuliviiriäänestäjien määrä näyttää olevan valitettavasti kasvussa.