Uusi ko­ro­na­tu­ki tar­jo­taan kai­kil­le yri­tyk­sil­le – ra­vin­to­lat voivat hakea lisäksi uutta tukea, mutta muista tuista vä­hen­net­ty­nä

Uutta toimialasta riippumatonta kustannustukea voi elinkeinoministeri Mika Lintilän arvion mukaan hakea kesäkuun alusta, kunhan se on valmisteltu siihen mennessä.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoi uudesta kaikkien haettavissa olevasta yritystuesta torstaiaamuna.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoi uudesta kaikkien haettavissa olevasta yritystuesta torstaiaamuna.
Kuva: Arttu Laitala

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) esitteli torstaiaamun tiedotustilaisuudessa toimialariippumattoman kustannustuen, jota yritykset voivat saada koronaviruksen aiheuttamiin tulonmenetyksiin.

Tukea voisi saada tämän hetken arvion mukaan kahdestatuhannesta eurosta aina sataantuhanteen tai kahteensataantuhanteen euroon asti. Maksimisumma on vielä linjaamatta. Valmistelu jatkuu vielä myös sen kannalta, pitääkö liikevaihdon pudota 20 vai 30 prosenttia tuen saamiseksi.

Tukea voisi Lintilän arvion mukaan hakea kesäkuun alusta asti. Tuet myöntää valtionkonttori sähköisten hakemusten perusteella. Tuki perustuu yrittäjän omaan ilmoitukseen ja verohallinnon tietoihin.

Tukea saa ainoastaan kiinteisiin kuluihin, kuten palkkoihin ja toimitiloihin. Sitä voivat saada myös yhdistykset ja säätiöt, joilla on liiketoimintaa. Tukea saa enintään kahdeksi kuukaudeksi.

Ravintolatuet vähennetään kokonaan

Jos ravintola on saanut tukea ravintolatukien kautta ja on oikeutettu suurempaan kustannustukeen, kustannustukea saa vain erotuksen verran.

– EU-lainsäädännöstä tulee ylikompensointikielto. Ei voida kompensoida yli kulujen, sanoo Lintilä.

Business Finlandin kehittämistuista vähennetään vain 70 prosenttia laajaa yritystukea maksettaessa. Tämä perustuu siihen, että osa kehittämistuista on sijoitettu yritysten ulkopuolelle.

Uuden kustannustuen ei ole tarkoitus korvata täyttä määrää yrityksen menetyksistä.

– Omavastuuosuus tulee olemaan. Se ei voi olla täysin sataprosenttinen. Tuen maksimimääräkin vaikuttaa, sanoo Lintilä.

Tämä tuki ei ratkaise suurten yritysten koronaongelmia. Suuryritysten tukemistapoja hallitus valmistelee vielä erikseen.

MaRa: Vaikutus ravintoloihin epäselvä

Matkailu- ja ravintolapalvelujen MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi ei osaa arvioida, jääkö ravintoloilta joitakin tukia saamatta siksi, että tuet vähennetään toisistaan.

Hän kuitenkin uskoo, että ravintolatuet ovat oletettavasti suurempia kuin kaikille yrityksille myönnettävät kustannustuet.

Valmistelussa olevan ravintolatukipaketin suuruudeksi on arvioitu 120 miljoonaa euroa, kun kustannustuet olisivat arviolta 500–600 miljoonaa euroa kaikille toimialoille.

Lappi kritisoi sitä, että Business Finlandin tuesta vähennetään 70 prosenttia uutta tukea myönnettäessä, koska kyseessä on täysin eri tuki.

– Se on kehittämistukea, jota ei voi käyttää juokseviin kuluihin.

Lapin mukaan uusi yritystuki ei myöskään auta suuria hotelleita ja kylpylöitä, jotka ovat investoineet ja jääneet ilman asiakkaita suurine tilakuluineen.

– Hotelli- ja kylpyläalalla on pahin tilanne pitkällä aikavälillä. Se alkaa palautua vasta vuoden 2021 aikana. Tappiot ehtivät nousta satoihin miljooniin.

Varauduttu pitkään tuen tarpeeseen

Lintilän mukaan kustannustuesta on suunniteltu sellaista, että se voidaan tarvittaessa ottaa uudelleen käyttöön syksyllä, jos koronavirus yhä heikentää taloutta.

Lintilä kertoo Business Finlandin ja ely-keskusten lisäbudjetin olleen koronan alkuvaiheessa kymmenien miljoonien luokkaa.

– Täytyy todeta valitettavasti, että pilkun paikka on muuttunut.

Ely-keskusten ja Business Finlandin erityiset koronatuet ajetaan alas uuden tukimuodon valmistelun jälkeen. Sisällä olevat hakemukset käsitellään, mutta uusia ei oteta vastaan.

Tämän jälkeen ely-keskukset ja Business Finland käyttävät tavallisia rahoitustapojaan.

Ravintoloiden avaamisneuvottelut kesken

Hallituksen neuvottelut ravintoloiden avaamisen ehdoista jäivät keskiviikkoillalla kesken. Hallitus ilmoitti jatkavansa valmistelua tartuntatautilain pohjalta. Uudelleen asiaan on tarkoitus palata tiistaina 19. toukokuuta.

Perustuslakivaliokunnan mukaan ravintoloita voitaisiin avata maan eri osissa porrastetusti.

Ravintoloita on tämänhetkisen tiedon mukaan tarkoitus avata 1. kesäkuuta alkaen.

Ravintoloiden tilanne on poikennut muista toimialoista siten, että ne ovat olleet erillisellä lailla suljettuina. Perustuslakivaliokunnan mukaan ravintoloiden menetyksiä on tämän vuoksi korvattava.

Uutista on täydennetty kello 11.45 MaRan toimitusjohtajan Timo Lapin haastattelulla.