Viime hallituskaudella saadun sote-mallin piti turvata yhdenvertaiset ja toimivat sote-palvelut koko maahan. Hyvinvointialueiden rahoitusmallin rakennuspalikat valmisteltiin jo Sipilän hallituksen aikana ja seuraava hallitus viimeisteli mallin.
Jo ennen hyvinvointialueiden käynnistymistä rahoituksen kestävyyttä epäiltiin. Nyt karu totuus liian pienestä rahasäkistä on paljastunut, kun ensimmäisen toimintavuoden budjetti näyttää joka alueella pettäneen.
Suurin syyllinen löytyy kuntien ja kuntayhtymien vuosia jatkuneesta soten alibudjetoinnista. Jos kunnan talousarvio näytti jäävän alijäämäiseksi ja kunta ei halunnut lisätä verotusta, helpoin tapa ratkaista ongelma oli jättää osa sote-menoista määrärahatta. Useimmiten leikattiin erikoissairaanhoitoon varattua rahoitusta ja toivottiin, että kuntalaiset käyttäisivät näitä palveluja tulevana vuonna vähemmän.
Alueet ovat riippuvaisia valtion rahasta. Se pohjautuu kuntien alibudjetoituihin sote-määrärahoihin. Valtio ei ole luvannut maksaa lisämenoja, vaan vaatii alueita tasapainottamaan talouttaan eli heikentämään palvelutasoa.
Hyvinvointialuepäättäjät ja johtavat viranhaltijat ovat vaikean paikan edessä. Alueen asukkaille on tarjottava eri laeissa määritellyt palvelut, joista useissa alueilla ei ole edes harkintavaltaa – ne on pakko järjestää. Jopa perustuslaki velvoittaa alueita tähän.
Esittelijän vastuu aliresursoitujen päätösten seurauksista on paljon suurempi kuin poliittisten päättäjien vastuu. Alimitoitetun budjetin tai säästöohjelman esittelevä viranhaltija rikkoo virkavelvollisuuttaan ja voi joutua syytteeseen vakavista rikoksista, jos säästöohjelma johtaa heitteillejättöihin tai jopa kuolemiin. Esittelijä on vastuussa siitä, mitä hänen esittelystään on päätetty, jollei hän ole jättänyt päätökseen eriävää mielipidettään.
Kuinka moni hyvinvointialuejohtaja uskaltaa kirjauttaa päätökseen eriävän mielipiteensä alibudjetoidun säästöohjelman tai talousarvion esitellessään? Ainakin Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen johtaja Timo Aronkytö uskalsi (HS 25.9.) kyseenalaistaa rajujen säästöjen tekemistä toteamalla, että alueella ei ole mitä lakkauttaa ja niukkaa ei voi supistaa. Tämän sanominen vaatii todellista rohkeutta ja osoittaa viranhaltijalta vastuullisuutta.
Kirjoittaja on Suomen lähi- ja perushoitajaliiton puheenjohtaja.