Onnettomuudet: Rat­ti­juop­po ajoi stop-mer­kin takaa auton eteen Tor­nios­sa

Lapin Kansan kalakilpailu: Suuria ahvenia ja hurjia har­juk­sia

Rakentaminen: Miika Moi­la­nen on ra­ken­ta­nut mas­sii­vis­ta hir­si­ta­loaan jo viisi vuotta

Mainos: Jakajaksi Kaleva Mediaan - tutustu ja hae tästä

Kolumni

Unelma rau­has­ta on puh­das­ta uto­piaa, mutta silti unel­moin­tia on syytä jatkaa

-

Synnyin 1962, vain reilut 17 vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Vanhempieni – tuon ajan nuorten aikuisten – ja heidän vanhempiensa tuoreessa muistissa olivat sodan kauhut.

Maailmanpalon uhriluku oli 62 miljoonaa, joista 37 miljoonaa oli siviilejä. Terveytensä iäksi menettäneiden määrä oli monin verroin suurempi puhumattakaan kotinsa menettäneiden määrästä. Kun suursota päättyi 1945, ihmiskunta uskoi oppineensa läksynsä. Sotimisen piti olla ohi ikiajoiksi.

Syntymäni aikoihin homo sapiens oli jäänyt luokalle. Sotia syttyi jo 1940-luvun lopulla ja meno paheni 1950-luvulla, jolloin sodittiin muun muassa Kiinassa, Koreassa, Keniassa, Kuubassa, Algeriassa, Vietnamissa, Sudanissa, Marokossa ja Israelissa.

Kun olin vaippaiässä, ihmiset tappoivat toisiaan parissa kymmenessä eri maassa. Ennen kouluikääni sotavaltioiden määrä oli kasvanut vielä kymmenellä.

Kylmän sodan kulta-aikana – 1970- ja 1980-luvulla – terroristit surmasivat vuosittain satoja lähimmäisiään Britanniassa, Pohjois-Irlannissa, Espanjassa, Italiassa, Ranskassa ja Länsi-Saksassa.

Ruumispusseja tarvittiin myös Israelissa, Etiopiassa, Angolassa, Libanonissa, Mosambikissa, Kambodžassa, Vietnamissa, Libyassa, Ugandassa, Tansaniassa, Afganistanissa, El Salvadorissa, Iranissa, Irakissa, Sri Lankassa, Somaliassa, Kurdistanissa, Romaniassa ja Liberiassa – muutamia mainitakseni.


Viime vuonna maailma oli julmin paikka 30 vuoteen, sodissa kuoli lähes 250 000 ihmistä.


1990-luvulla sodittiin vähän kaikkialla, kuten Ruandassa, Kuwaitissa, Irakissa, Jugoslaviassa, Algeriassa, Kongossa ja Nigeriassa sekä tietysti Georgiassa, Tšetšeniassa ja muualla Kaukasiassa.

2000-luvun tunnetuimpia sotatantereita ovat olleet Jemen, Afganistan, Irak, Syyria, Norsunluurannikko, Haiti, Somalia, Libya ja Mali.

Parhaillaan taistelut riehuvat Ukrainassa sekä Israelissa, joka on ollut sotatilassa käytännössä perustamisestaan, vuodesta 1948 lähtien.

Pienempiä sotia ja konflikteja on käynnissä lähes 40 maassa ja ne vaikuttavat suoraan 1,2 miljardin ihmisen elämään. Vaikka kyse on pääosin pitkittyneistä sisällissodista, itse asia ei muuksi muutu – turhia kuolemia yhtä kaikki.

2000-luvulla näytti hetken siltä, että viisastumme. Usko demokratian rauhaa ylläpitävään voimaan vahvistui, kunnes Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Viime vuonna maailma oli julmin paikka 30 vuoteen, sodissa kuoli lähes 250 000 ihmistä. Kuluva vuosi on todennäköisesti vieläkin verisempi.

Jatkuva sotiminen on vienyt uskoni rauhaan. Ihminen ei opi sodistaan mitään tai ainakaan hän ei muista oppimaansa pitkään. Sotia tulee olemaan niin kauan kun meitä on maapallolla vähintään kaksi.

En tarkoita, että unelma rauhasta pitäisi haudata sankarivainajien lailla. Ei pidä, sillä vaikka unelmat toteutuvat harvoin, niitä tarvitaan ylläpitämään toivoa paremmasta, sillä juuri toivottomuus ajaa ihmisiä sotaan.

Kirjoittaja on pääkirjoitustoimittaja.

Toivottavasti nautit tästä kolumnista

Lapin Kansan tilauksella pääset lukemaan kaikki tuoreimmat ja kiinnostavimmat sisällöt heti.