Uk­rai­nas­sa lapset leik­ki­vät sotaa ja puheen ke­hi­tyk­sen vii­väs­ty­mi­nen on yleistä

"Sotaan ei koskaan voi olla valmis. Tulee sellaisia kokemuksia, joihin ei voi valmistautua", sanoo kiovalaisen Montessori-päiväkodin perustaja Tamila Kiverova STT:lle.

Kiova

Ukrainassa jo viisivuotiaat lapset puhuvat sodasta kuin aikuiset, sanoo yksi kiovalaisen yksityisen Montessori-päiväkodin ja -koulun perustajista, Tamila Kiverova.

– He kuulevat, miten aikuiset puhuvat kotona sodasta ja puhuvat keskenään kuin aikuiset, Kiverova kertoi STT:lle pääkaupunki Kiovassa elokuussa.

– Lapset leikkivät sotaa ja puhuvat drooneista, ohjuksista ja venäläisistä vihollisina. Lapset alkavat keskenään leikkiä tällaisia leikkejä, mutta se ei ole heille hyväksi. Läsnä on myös todellinen pelko, Kiverova sanoo.

Hän katsoo, että pienimmät lapset puhuvat sodasta ikään kuin leikkinä. Päiväkodin nuorimmat lapset ovat puolitoistavuotiaita. Kouluikäiset taas tietävät jo enemmän sodan syistä.

– Joillakin lapsilla on joku vanhemmista sodassa, ja he saattavat reagoida voimakkaasti sotakeskusteluihin, Kiverova sanoo.

Hän korostaa, että on tärkeää, että keskusteluilla ei traumatisoida lapsia lisää.

Päiväkotilapset ja päiväkodin työntekijät yrittävät elää arkeaan sodan keskellä.
Päiväkotilapset ja päiväkodin työntekijät yrittävät elää arkeaan sodan keskellä.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Kiverova kertoo, että laajamittaisen sodan alettua vuonna 2022 päiväkotiin alkoi tulla aivan erilaisia lapsia kuin aiemmin. Hän sanoo, että jokainen päiväkodin lapsi tarvitsee jonkinlaista terapiaa joko rauhoittumiseen tai puheen kehitykseen liittyviin ongelmiin. Hänen mukaansa päiväkodissa yleisin haaste on puheen kehityksen viivästyminen stressin takia.

Esimerkiksi kansainvälinen lastenoikeusjärjestö Plan International varoitti tänä vuonna ukrainalaislasten mielenterveyskriisistä ja peräänkuulutti mielenterveyspalveluita.

Järjestö kertoo, että lasten psyykkiset ongelmat ilmenevät jatkuvana pelkona ja painajaisina, lisääntyneenä aggressiivisuutena, sosiaalisena eristäytymisenä ja vakavina keskittymisvaikeuksina. Järjestön kanssa työskentelevät asiantuntijat ovat raportoineet lisääntyneistä muistin ja puheen häiriöistä erityisesti alueilla, joihin tehdään paljon drooni- ja ohjusiskuja.

Pommisuoja muuttui jumppasaliksi

Pian viisi vuotta kestäneen laajamittaisen sodan varjossa kasvavat lapset tietävät, miten toimia, kun ilmahälytys alkaa soida. Venäjän ilmaiskut Kiovaan ovat lisääntyneet viime kuukausina.

Kiverova ja hänen puolisonsa sekä päiväkodin toinen perustaja Vitali Kiverov kertovat, että lapset laittavat nopeasti kengät jalkaan ja tietävät, että reppuja ei oteta mukaan.

Joskus koko päivä vietetään pommisuojassa. Joskus lapset joutuvat menemään  suojaan monta kertaa saman päivän aikana.

Kiverova ja Kiverov ovat muuttaneet pommisuojan värikkääksi jumppasaliksi. Ajatus on, että lapset voivat liikkua ja päästää stressiä ulos.

Työntekijöillä rauhoittava lääkitys

Kiverova sanoo, että työt jatkuvat myös vaikeiden öiden jälkeen. Moni ei saa juurikaan nukuttua öinä, jolloin Venäjä iskee kaupunkiin. Työyhteisön tuki on tärkeää.

Kiverovan mukaan monet opettajat ovat alkaneet käyttää rauhoittavia lääkkeitä sodan aikana, jotta he olisivat paremmassa mielentilassa.

– Sotaan ei koskaan voi olla valmis. Tulee sellaisia kokemuksia, joihin ei voi valmistautua, Kiverova sanoo.

Hän kertoo, että vaikeiden öiden jälkeen ihmiset lähettävät kavereille viestejä, miten yö on mennyt.

– Jos on vaikka jotain pientä vahinkoa ikkunoissa, mutta ihmiset ovat elossa, sitä pidetään jo hyvänä aamuna.

Kiverov katsoo, että Suomessa olisi hyvä varautua etukäteen. Hänestä Ukrainassa ei niin ollut tehty ja sen takia esimerkiksi monet koulut ja päiväkodit eivät voineet jatkaa toimintaansa, kun sota laajeni.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä