Tut­ki­ja: Pre­si­dent­ti Trumpin vai­ku­tus­val­lan aika re­pub­li­kaa­ni­puo­lueen sisällä alkaa olla ohi

Yhdysvalloissa vaalitulos kertoo äänestäjien tyytymättömyydestä taloudelliseen tilanteeseensa, arvioi Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén.

Helsinki
Euroopan turvallisuustilanteen ja Ukrainan osalta vaikutusta voi olla sillä, jos Donald Trumpin hallinto lähtee hakemaan niin sanottuja pikavoittoja Ukrainan kustannuksella.
Euroopan turvallisuustilanteen ja Ukrainan osalta vaikutusta voi olla sillä, jos Donald Trumpin hallinto lähtee hakemaan niin sanottuja pikavoittoja Ukrainan kustannuksella.
Kuva: BRENDAN SMIALOWSKI / AFP / Lehtikuva

Yhdysvaltain välivaaleissa demokraattien ennakoitu "sininen tsunami" näyttää käyvän toteen, sillä puolue on saamassa haltuunsa sekä kongressin edustajainhuoneen että senaatin.

– Tästä on nyt tulossa murskavoitto demokraateille. Se kertoo siitä, että ihmiset ovat hirveän tyytymättömiä ennen kaikkea omaan henkilökohtaiseen taloudelliseen tilanteeseensa, sanoi Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén STT:lle aamukahdeksan jälkeen.

Lindénin mukaan moni toivoi vuoden 2024 presidentinvaaleissa äänestäessään, että Donald Trumpin uusi valtaannousu toisi helpotusta taloudelliseen ahdinkoon. Ajatus juonsi juurensa siitä, että ihmisten taloudellinen tilanne oli parempi Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella kuin hänen seuraajansa Joe Bidenin kaudella.

– Mutta nyt sitten Trump on tehnyt aggressiivista tuontitullipolitiikkaa ja aloittanut sodan Iranissa. Hän ei ole pystynyt helpottamaan ihmisten taloudellista hätää, vaan jopa pahentanut tilannetta, Lindén sanoo.

Vaikka kyse on ollut Trumpin eikä sinänsä republikaanipuolueen toimista, purkautui niistä aiheutunut suuri tyytymättömyys Lindénin mukaan demokraattipuolueen äänestämisenä.

– Puolue on lähinnä syypää siihen, että he ovat antaneet Trumpille täysin vapaat kädet eivätkä ole pyrkineet oikeastaan millään tavalla hillitsemään tai jarruttamaan Trumpin toimia.

Äänestäjien silmiin ei myöskään ole Lindénin mukaan näyttänyt siltä, että Trump edes pyrkisi tekemään toimia, joilla korjata ihmisten taloudellista tilannetta.

Vallan linnakkeet uusiksi

Vaaleissa murtuivat monet republikaanien vanhoista vallan linnakkeista. Niistä Lindén nostaa yhdeksi esimerkiksi Kansasin, jossa demokraattien Adam Hamilton voitti istuvan republikaanisenaattorin Roger Marshallin.

– Kansas on todella iso signaali, koska siellä on melkein 100 vuotta siitä, kun senaattiin valittiin edellisen kerran demokraattipuolueen edustaja. Se on ollut niin kiistattomasti republikaanien hallussa, ettei sitä ole edes pidetty sellaisena, missä demokraattien kannattaa kampanjoida.

Lindén huomauttaa, että osavaltiot ovat hyvin erilaisia keskenään, ja vaikka iso linja kytkeytyy Trumpin tullipolitiikkaan ja Iranin sotaan, on osavaltioiden sisällä voinut olla omia merkittäviä vaaleihin vaikuttaneita kysymyksiä.

Alustavien tietojen pohjalta Lindén arvioi, että mikään tietty äänestäjäryhmä ei hylännyt republikaaneja.

– Enemmänkin liikkuvat äänestäjät liikkuvat nyt demokraattien suuntaan ja Trumpin pitkäaikaisten kannattajien joukossa erilaisista taustoista tulevilla ihmisillä on tyytymättömyyttä.

Trumpin valta vähenee

Lindén ennakoi, että Trumpin vaikutusvalta vähenee välivaalien myötä.

– Trump on monta kertaa onnistunut yllättämään siinä, että hänen vaikutusvaltansa on kuitenkin ollut aina suurta, vaikka moneen kertaan on povattu, että nyt se kyllä vähenee. Mutta mielestäni nyt ollaan olennaisesti eri tilanteessa, koska hän ei voi asettua enää ehdolle uudelleen, Lindén sanoo.

Lindénin mukaan Trump oli hetkellisesti republikaanipuolueessa hyvin epäsuosittu hävittyään presidentinvaalit vuonna 2020. Tuolloin Trump uhkasi perustaa oman puolueensa ja pelotteli Lindénin mukaan republikaanien puolue-eliittiä ajatuksella, että hän perustaa oman puolueen, joka vie republikaanien ääniä.

– Hänellä ei ole samanlaista vipuvartta enää, koska hän ei voi olla enää itse ehdolla presidentiksi, enkä pysty kuvittelemaan, että hän suostuisi hakemaan jotain vähäpätöisempää poliittista virkaa. Väitän, että nyt on erilainen tilanne kuin koskaan ennen sen suhteen, että hänen vaikutusvaltansa aika puolueen sisällä alkaa olla ohi.

Trumpin lanseeraaman Maga-liikkeen loppuun Lindén ei usko, mutta liike voi muuttaa muotoaan. Kansanliikkeeseen kuuluvia on Lindénin mukaan yhdistänyt tyytymättömyys siihen, että valtaa jaetaan yhteiskunnassa uudelleen.

– He ovat tavalla tai toisella tyytymättömiä siihen, että yhteiskunta muuttuu moniäänisemmäksi, monikulttuurisemmaksi ja moniarvoisemmaksi.

Uusia rikostutkintoja

Vaikka demokraatit saivat kongressin haltuunsa, Lindén muistuttaa, että Trump on hallinnoinut kaksi vuotta pitkälti kongressin ohi.

– Hän on pyrkinyt pääasiassa toimimaan presidentin asetusten kautta sekä kiertämällä erilaisia lakeja ja ihan suoraan sivuuttamalla lakeja yrittänyt kasvattaa presidentti-instituution valtaa sekä oikeuslaitoksen että kongressin kustannuksella.

Lindén huomauttaa, että republikaanit eivät ole juurikaan yrittäneet pitää kiinni siitä, että kongressin valta pysyisi tasavahvana yhtenä kolmesta haarasta.

– Siihen tulee nyt muutos, Lindén sanoo.

Demokraatit käynnistävät todennäköisesti erilaisia tutkintoja, jotka voivat poikia uusia rikossyytteitä Trumpia vastaan. Lindénin mukaan Trumpia vastaan saatetaan nostaa virkarikossyytekin, mutta hän ei usko Trumpin saavan tälläkään kertaa tuomiota.

Lindén huomauttaa, että jos tutkinnoista viriää Trumpille mahdollisesti kiusallista julkisuutta, voi tämä yrittää kääntää ihmisten huomiota toisaalle ulkopolitiikan kautta. Lindén arvioi, että Yhdysvallat voisi esimerkiksi pyrkiä vaihtamaan vallan Kuubassa.

Euroopan turvallisuustilanteen ja Ukrainan osalta vaikutusta voi olla sillä, jos Trumpin hallinto lähtee hakemaan niin sanottuja pikavoittoja Ukrainan kustannuksella. Pikavoittoa hakiessaan Trumpin hallintoa ei kiinnosta, kestääkö rauha tai miten Ukrainalle käy, Lindén sanoo.

– Heitä kiinnostaa vain se, että Trump voisi julistaa, että hän on ylipäätään tehnyt rauhan, lopettanut sotimisen.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä