Vähemmistöstressi tarkoittaa kroonista stressiä, joka syntyy vähemmistöön kuuluvalle rakenteellisten ja asenteellisten seikkojen takia. Yhteiskunta on yhä hetero- ja cis-normatiivinen: lähtöoletuksena on, että heteroseksuaalisuus ja cis-sukupuolisuus ovat normeja ja kaikki muu poikkeavaa.
Välillä on hyvä kyseenalaistaa termi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Nykytiedon valossa tiedämme, että seksuaalisuus ja sukupuoli varioivat jokaisen kohdalla, joten kaikki ovat seksuaalisuudeltaan ja sukupuoleltaan moninaisia. Ei ole yhtä yleispätevää muottia.
Tiedämme myös, että reilusti yli 10 % nuorista identifioituu seksuaalivähemmistöön. Kun tähän lisätään kaikki sukupuolivähemmistöihin kuuluvat, ei määrä ole merkityksetön.
Liian moni kohtaa mitätöintiä, häirintää, syrjintää ja jopa väkivaltaa. Ei siis ihme, että vähemmistöön kuuluvilla on sisäänkirjoitettu pelko syrjityksi, häirityksi ja mitätöidyksi tulemisesta sekä väkivallan uhriksi joutumisesta.
Vähemmistöstressin alkujuuri on yhteiskunnan hetero- ja cisnormatiivisuudessa, jotka luovat passiivisaggressiivisen alustan vähemmistöjä kohtaan. Tämä synnyttää mitätöintiä, leimaamista, syrjintää, vihaa ja väkivaltaa. Niistä seuraa pelkoa, piilottelun tarvetta ja sisäistettyä itsesyrjintää, jotka vaikuttavat negatiivisesti sekä mielenterveyteen että fyysiseen terveyteen ja hyvinvointiin.
Vähemmistöön kuuluminen ei ole ongelma, vaan yhteiskunta ja ympäristö. Ensisijaisesti tulisikin vaikuttaa rakenteisiin ja asenneilmapiiriin, että vähemmistöstressi katoaisi.
Järjestöt tarjoavat vähemmistöille turvallisempia tiloja, joissa ei tarvitse pelätä vihaa, syrjintää, häirintää tai väkivaltaa. Tarjolla on tukea, ohjausta ja neuvontaa. Valitettavasti hallituksen kaavailemat lyhytnäköiset leikkaukset kohdistuvat myös näihin järjestöihin.
Kansalaisten aktiivisuus, vapaaehtoistyö ja lahjoitusten kautta syntyvät varat tulevat ensi vuodesta yhä tärkeimmiksi, että järjestöt voisivat myös jatkossa tukea ihmisiä, vähentää pahoinvointia sekä edistää terveyttä ja hyvinvointia.