Jokaisen vammaisen tulee saada juuri hänelle sopivat ja riittävät palvelut. Tämä on tavoitteena uudessa vammaispalvelulaissa, joka myös korostaa asiakkaan yksilöllistä palveluntarvetta.
Lähihoitajat ovat kertoneet, että siirtyminen hyvinvointialueisiin on lisännyt epävarmuutta, eivätkä asiakkaat tiedä keneen olla yhteydessä ja mistä saa tietoa. Muutosten myötä tutusta ja turvallisesta tukihenkilöstä on ehkä jouduttu luopumaan.
Huolena on, etteivät asiakkaat pääse harrastuksiin ja saa asiantuntevaa apua arjessaan. Samaan aikaan omaiset jäävät pimentoon, kun reissuvihkoista on luovuttu tietoturvasyistä.
On vaarana, ettei harkinnanvaraisia tukia myönnetä riittävästi, koska sosiaalipalvelut ovat jo valmiiksi ruuhkautuneet. Yleisen hintatason noustessa on vähemmän mahdollisuuksia ostaa palveluita itse.
Hyvä periaate yksilöllisyydestä ei voi toteutua myöskään vammaisten asumisyksiköissä, joissa henkilöstömitoitus ei ole sillä tasolla, että asiakkaan yksikölliseen tarpeeseen pystytään vastaamaan. Jos hoitajia on liian vähän, asiakkaan päivärytmi ja tarpeet joutuvat joustamaan. Henkilöstövaje johtaa asiakkaiden tyytymättömyyteen ja henkilöstön eettiseen kuormittumiseen. Meillä ei ole varaa menettää osaavia hoitajia.
Hyvinvointialueilla on varmistettava, että vammaispalveluissa työskentelee riittävä määrä ammattitaitoisia hoitajia. He varmistavat arjen tuen myös heille, jotka eivät itse sitä osaa vaatia. Hoitajien pysyvyys on myös tärkeää, sillä henkilöstön vaihtuvuudella on merkittävä vaikutus palvelun laatuun.
Hyvä henkilöstöjohtaminen, säännöllisen täydennyskoulutuksen mahdollisuus sekä kilpailukykyinen palkka ovat tekijöitä, joilla ammattihenkilöiden saatavuutta ja pysyvyyttä voidaan lisätä.
Aluepäättäjien tulee kuunnella vammaisia, heidän omaisia ja heidän kanssaan työskentelevää henkilöstöä, jotta vammaisten yhdenvertaisuus, osallisuus ja itsemääräämisoikeus toteutuvat käytännössä. Meillä kaikilla on oikeus omaan elämään. Päätöksiä ei voida tehdä ymmärtämättä niiden vaikutuksia käytännössä.