Turussa loppui kär­si­väl­li­syys – "Totta kai oli­sim­me toi­vo­neet, että kan­sal­li­nen mas­ki­suo­si­tus olisi tullut"

Turun kaupunki suosittelee suojamaskin käyttämistä joukkoliikenteessä. Kaupunginjohtaja mukaan on tehtävä kaikki mahdollinen, ettei koronavirus leviäisi.

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve sanoo, että kaupungin koronavirustilanne on haastava.
Turun kaupunginjohtaja Minna Arve sanoo, että kaupungin koronavirustilanne on haastava.
Kuva: Jari Laurikko

Turun kaupunki on tiettävästi ensimmäisenä kaupunkina antanut suosituksen käyttää suojamaskia joukkoliikenteessä koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Kaupunginjohtaja Minna Arven mukaan kaupunki päätyi antamaan itse suosituksen suojamaskin käytöstä, koska kansallista suositusta ei torstaina annettu.

– Odotimme kovasti, että eilen asiasta olisi annettu kansallinen linjaus, mutta koska sitä ei tullut, teimme oman suosituksen, jotta ihmiset voivat varautua siihen ennen koulujen alkua, Arve kertoo.

Turussa koulujen syyslukukausi alkaa 12. elokuuta. Suosituksen mukaan kaupunkilaisia kehotetaan myös välttämään aamu- ja iltapäivän ruuhkabusseja, mikäli se on vain mahdollista.

Kansallista suositusta odotetaan ensi viikolla

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) pitivät torstaina yhteisen tiedotustilaisuuden Suomen koronatilanteesta.

Ennakko-odotuksista huolimatta kansallista suositusta suojamaskien käytöstä ei annettu, vaan suosituksen antaminen siirtyi ensi viikolle. Arven mukaan Turun oma linjaus ei ole näpäytys ministeriön suuntaan.

– Totta kai olisimme toivoneet, että kansallinen suositus olisi tullut. Olemme kuitenkin itse huolestuneita Turun tautitilanteesta ja haluamme itse tehdä kaiken sen minkä voimme, jotta koronavirus ei leviäsi, Arve sanoo.

Turussa on todettu reilut 200 koronatapausta. Turun kaupunki ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri avaavat koronaneuvontapisteen myös Turun lentoasemalla, sillä pääosa Varsinais-Suomen tuoreista koronatartunnoista on tuotu ulkomailta, erityisesti Balkanin maista.

Ohjeistuksia voidaan täsmentää

Turun kaupunginjohtaja kertoo, että ohjeistuksia täsmennetään sen mukaan, jos suojamaskien käytöstä tulee kansallisia linjauksia.

Nyt Turun kaupunki suosittelee suojamaskien käyttöä julkisessa liikenteessä, sillä ruuhkabusseissa turvavälejä on vaikea noudattaa.

– Suositukseen ei liity mitään sanktioita, joten busseihin pääsee myös ilman maskia, eikä ketään jätetä kyydistä pois.

Kuluneella viikolla Helsingin seudun liikenne (HSL) kertoi, ettei se aio antaa suositusta suojamaskien käytöstä joukkoliikenteessä. HSL kertoo noudattavansa THL:n valtakunnallisia ohjeita.