Kolumni: Kuusi mil­joo­naa mur­hat­tua vel­voit­taa si­nut­kin kat­so­maan pa­huut­ta silmiin

Pian kylmenee: Lapissa voi olla pa­rin­kym­me­nen­kin asteen yö­pak­ka­sia

Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Tun­tu­rit ovat po­ron­hoi­don kult­tuu­ri­mai­se­maa

Näkökulma

Kirjoittajat näkevät Lapin tunturit poronhoidon kulttuurimaisemana.
Kirjoittajat näkevät Lapin tunturit poronhoidon kulttuurimaisemana.
Kuva: Jussi Leinonen

Helsingin Sanomat kertoi (2.9.,  ”Jäähyväiset jäkälälle”), miten poronhoitoalueen jäkäliköt ja tunturialueiden uhanalaiset luontotyypit ovat heikossa kunnossa. Pääasialliseksi syyksi kerrottiin liian suuri poromäärä ja kestämätön laidunpaine. Historiaton tarkastelu jättää huomiotta monet olennaiset asiat.

Poronhoidon ympäristöön ja käytäntöihin merkittävimmän muutoksen ovat aiheuttaneet valtakuntien väliset rajasulut ja paliskuntajärjestelmä 1800-luvulla. Valtakunnan rajat ylittävä luontainen laidunkierto katkaistiin, mikä aiheutti sen, että porot joutuivat laiduntamaan samoilla alueilla ympäri vuoden, kun ennen kesä- ja talvilaitumet olivat selkeästi erillään.

Paliskuntajärjestelmän puitteisiin puserrettu poronhoito joutui monin tavoin mukautumaan, eikä sopeutuminen ole siihen loppunut.

Toinen merkittävä porolaidunten tilaan vaikuttanut ja vaikuttava tekijä on voimaperäinen maankäyttö, joka moninaisissa muodoissaan on edennyt maailmansotien jälkeen Lapin maisemaa mylläten.

Pohjoisen ilmaston ja kasvillisuusvyöhykkeen hitaasti uudistuvia vanhoja luonnontilaisia metsiä hakattiin. Vesistöjen valjastaminen hukutti suuria alueita tekoaltaiden alle. Laidunalan väheneminen lisää laidunpainetta jäljellä olevissa vanhoissa metsissä siinäkin tapauksessa, että porojen määrä vähenee tai pysyy samana.

Metsärakenne on metsänhoidon vuoksi muuttunut vanhoista metsistä nuoriksi, tasaikärakenteisten metsiköiden, hakkuualueiden ja taimikoiden mosaiikiksi. Jäkälät ovat vähentyneet merkittävästi myös eteläisessä Suomessa, vaikka siellä ei ole poroja.

Ei siis ihme, että alueella, jossa jäkälät ovat tärkeä luonnonvara, metsätalouden ja poronhoidon yhteisvaikutukset muokkaavat poronhoidon käytäntöjä ja laidunten kokonaiskuvaa monin tavoin.

Suomen matalat tunturit ja tunturiylängöt ovat lämpenevässä ilmastossa akuutisti uhattuina. Poron kesälaidunnus ylläpitää avoimia kasvupaikkoja, jotka toimivat elinympäristönä tunturien tyypillisille kasveille ja eläimille.

Ravinteisilla kasvupaikoilla kesälaidunnus ylläpitää suurempaa monimuotoisuutta. Avoimet tunturiylängöt heijastavat enemmän auringon valoa takaisin avaruuteen, mikä estää valoenergiaa muuttumasta lämmöksi.

Kaikenlainen ihmistoiminta jättää jälkiä luontoon, poronhoitokin. Tunturiluontomme on nykyisenkaltaista poron ja poronhoidon vuoksi. Vuosisadat ja tuhannet tätä ihmisen ja luonnon välistä yhteiseloa ovat muovanneet tunturit poronhoidon kulttuurimaisemaksi.

Voimakkaammat jäljet seuraavat metsä-, energia- ja kaivosteollisuutta. Nykyisin voimaperäinen maankäyttö etenee pohjoisen maisemassa vihreänä siirtymänä.

Tunturialueiden historia ja yhteiskunnan sekä ilmastonmuutoksen luomat paineet ovat yhdessä luoneet tämänhetkisen tilanteen. Vasta tämän tunnistamisen ja huomioimisen kautta voidaan lähteä rakentavasti rakentamaan tulevaisuutta.

Sanna Hast

YTT, erityisasiantuntija, Paliskuntain yhdistys

Lauri Oksanen

FT, emeritus professori, Tromssan yliopisto (pohjoinen ekologia), Turun yliopisto (kasviekologia)

Sari Stark

FT, kasviekologian dosentti, Arktinen keskus, Lapin yliopisto

Tiina Kolari

FM, väitöskirjatutkija, biologia, Itä-Suomen yliopisto