Miten varmistaa paikoin pahasti kuluneiden porolaidunten kestävä käyttö niin, että poroelinkeinon taloudellinen tilanne säilyisi muutoksista huolimatta vakaana? Muun muassa tähän kysymykseen on hakenut vastausta maa- ja metsätalousministeriön 2021 asettama porotalouden tulevaisuustyöryhmä.
Työryhmän työlle ladattiin Lapissa isot odotukset ja nyt työ on valmis. Tuloksena on hoito- ja käyttösuunnitelma, johon sisältyy porolaidunten suunnitteluvelvoite. Paliskunta voi valita vaihtoehtoisista toimenpiteistä ne, jotka sille parhaiten sopivat.
Listalta löytyvät eloporomäärän laskeminen vähintään seitsemällä prosentilla suhteessa suurimpaan sallittuun eloporomäärään, jäkälälaidunten tilan parantaminen, laidunkierron kehittäminen, palis- ja tokkakuntien yhdistäminen ja yhteistyön kehittäminen sekä toimet eloporomäärien rajoittamiseksi aikaisella teurastuksella.
Jo tässä vaiheessa on selvää, että hoito- ja käyttösuunnitelmat vaativat muutoksia poronhoitolakiin ja -asetukseen muun muassa velvoitteiden noudattamatta jättämisen seurauksista. Lainsäädäntötyön on määrä alkaa 2025. Tätä ennen on tarkoitus toteuttaa suunnitelman pilottikokeilu kolmessa paliskunnassa.
Lisäksi työryhmä esittää tunturiluonnon suojelemiseksi säätiötä, joka keskittyisi porolaidunten kuntoa ja tunturiluonnon säilyttämistä koskevien kysymysten ratkomiseen. Tiedossa on, että tunturiluontoa uhkaa ilmastomuutoksen lisäksi porojen ylilaidunnus – lähes 40 prosenttia tunturien lajeista on uhanalaisia ja monia niistä uhkaa häviäminen jo lähivuosikymmeninä.
Työryhmä haluaa myös selvitettävän poronlihan sopimustuotantoa ja porotalouden tuottajaorganisaation perustamista elinkeinon neuvotteluvoiman kehittämiseksi.
Tulevaisuustyöryhmän jäsenet luonnehtivat raporttiaan sen julkistamistilaisuudessa "kompromissiksi" ja "hyväksi aluksi" (LK 1.3.). Sitä se onkin. Raportista löytyy turhan vähän konkreettisia täsmäratkaisumalleja, mutta sitäkin enemmän vaihtoehtoisia, osin ympäripyöreitä ehdotuksia.
Ryhmän tärkein saavutus on porolaidunten suunnitteluvelvoite, jonka on määrä varmistaa porolaidunten kestävä käyttö. Turhan paljon jää yksittäisten paliskuntien päätösten varaan, että näin myös tapahtuu. Porkkanoiden lisäksi tarvitaan keppiä, jota on toivon mukaan luvassa myöhemmin käynnistyvässä lainsäädäntötyössä.
On itsestään selvää, että eloporomääriä on pienennettävä siellä, missä laitumet eivät kestä nykyisiä poromääriä. Miksi näin ei ole jo tehty? Palis- ja tokkakuntien yhdistäminen toisi helpotusta pienten palkisten laidunkierto-ongelmiin, mutta ainakaan tähän asti yhdistymishaluja ei ole ollut nimeksikään. Miksi niitä olisi jatkossakaan ilman pakkoa?
P.S.
Lapin hyvinvointialue sai eduskunnan siunauksen kahdelle täyden palvelun sairaalalle ilman määräaikoja ja lisäksi lupauksen siitä, että valtio korvaa "osan" tästä syntyneistä lisäkuluista (LK 1.3.). Korvaussummaa ei uudessa laissa kerrota – lakiesityksessä arvio oli Länsi-Pohjan keskussairaalan osalta neljä miljoonaa euroa – mistä voi päätellä, ettei ylimääräinen raha välttämättä kata kaikkia kuluja. Vaikka päätös hälventää Länskään kohdistunutta epävarmuutta, se ei poista sitä kokonaan. Alueelle jää yhä mahdollisuus siirtyä yhden keskussairaalan malliin.