Kaisu Nikulan Saamelaisten totuus- ja sovintokomissiolle tekemässä selvityksessä kerrotaan muun ohella Inarijärven muikun troolauksesta. Kalastaja Eemeli Nikulan näkemykseen perustuen selvityksessä todetaan, että troolit tyhjensivät Inarijärven kalasta, mikä vaikeutti inarinsaamelaisten kalastuselinkeinoa. Troolien kykyä tyhjentää koko Inarijärvi kaikesta kalasta on syytä hieman tarkastella.
Inarijärvellä käytettiin muikun troolauksessa pyyntisyvyydeltään 16–20-metrisiä pintatrooleja. Siksi troolata saattoi vain isojen selkien syvänteiden päällä, pääasiassa Kasariselällä. Koko järven pinta-alasta korkeintaan puolet oli troolaukseen soveltuvaa. Siikojen matalammilla vesialueilla olevat syönnösalueet jäivät kokonaan troolauksen ulkopuolelle.
Troolaus kohdistui yksinomaan muikkuun. Saalis koostui koko troolipyynnin ajan usean, ainakin 6–8 ikäluokan kaloista. Tehokkaasti kalastetuissa muikkuvesissä saalis koostuu vain yhdestä tai kahdesta ikäluokasta. Muikut eivät ehdi elää vanhemmiksi ennen kuin ne joutuvat pyydykseen. Saaliin ikärakenteen perusteella muikku ei ollut Inarijärvellä ylikalastettu.
Muikku on Inarijärvellä istutettuna kalana luontaisen levinneisyysalueensa ulkopuolella. Yksi eliömaantieteen perussäännöistä on, että lajin luontainen kannanvaihtelu on sitä suurempaa, mitä lähempänä lajin levinneisyysalueen rajaa ollaan.
Ei siis ihme, että Inarijärvellä muikun luontainen, kalastuksesta riippumaton kannanvaihtelu on suurta. Esimerkiksi alkukesällä huonoon aikaan sattuva vesien äkillinen viilentyminen tappaa valtaosan vastakuoriutuneista muikunpoikasista.
Miten Inarijärvellä keksittiin ruveta troolaamaan muikkua? Ensimmäiset koetroolaukset organisoi Inarin kunnan kalatalousprojekti 1987.
Kolme vuotta myöhemmin troolauksen alkua muisteli (LK 14.3.1990) kalastaja Terho Ukkola: ”Siinä aloite tuli kalastaja Petri Hänniseltä, joka kunnan kalatalousihmisten vastustuksesta huolimatta onnistui ajamaan koetroolausajatuksensa läpi, kiitos kunnanjohtajan ennakkoluulottomuuden.”
Muikun troolaus tuskin on ainoa syy sivuammatti- ja todellisen kotitarvekalastuksen merkityksen vähenemiselle niin inarinsaamelaisessa kuin muissakaan paikalliskulttuureissa.
Lisääntyneet kouluttautumismahdollisuudet ja palkkatöiden lisääntyminen ovat vähentäneet kalastuksen merkitystä jokapäiväisen ravinnon lähteenä. Kalastuskulttuurikin on muuttunut. Kuturajoituksista vapaa perhokalastusoikeus Juutualla näyttää joidenkin tahojen mielestä olevan paras tapa säilyttää perinteinen saamelainen kalastuskulttuuri.