
Hautajaiset ovat arvokas, ihmisen viimeinen juhla. Jo pienillä yksityiskohdilla voi siitä saada vainajan näköisen.
– Voimme räätälöidä hautajaisista toiveiden mukaisen aina arkkumallista, hautajaiskukista, tarjoilusta tai kuljetuksista lähtien. Pyrimme siis siihen, että muistojuhla on lähtijänsä näköinen. Kuuntelemme tarkkaan ja otamme toiveet huomioon, Hautauspalvelu Luoma-ahon toimitusjohtaja Markku Luoma-aho kertoo.
Hautauspalveluyritys tekee tiivistä yhteistyötä Kukkakauppa Helmen yrittäjä Outi Sääskilahden ja Lähteentien Pirtin yrittäjä Jonny Hyvösen kanssa. Pitkään alalla toimineet yrittäjät ovat kokeneet hautajaisten tapakulttuurin muutokset selvästi viimeisen kymmenen vuoden aikana.
– Kun sukupolvi vaihtuu, muuttuu samalla tavat järjestää hautajaisia. Mitä nuorempi tilaisuuden järjestäjä on, sitä varmemmin muistojuhlaan tulee myös uusia elementtejä, kuten ei-hengellisiä musiikkiesityksiä ja video- ja kuvakollaaseja. Lisäksi menussa saatetaan rikkoa perinteistä kaavaa, juhlapalveluyritystä pyörittävä Hyvönen listaa.
– Myös kukilla on erittäin tärkeä tehtävä tunnelman luonnissa siunaus- ja muistotilaisuudessa. Kukat voidaan valita vainajan persoonaa muistaen ja kunnioittaen. Kukkatervehdyksestä voi tehdä täysin oman näköisensä ja välittää sitä kautta viimeiset terveiset vainajalle tai lohdutuksen sanat omaisille, floristina toimiva Sääskilahti esittelee.

Toimiva yhteistyö
Viime vuonna Hautauspalvelu Luoma-aho muutti uusiin liiketiloihin ja saman katon alle Kukkakauppa Helmen kanssa. Siitä asti yritykset ovat olleet päivittäin tekemisissä.
– On valtava helpotus, että Outi toimii naapurina. Omaisilla on niin helppo tulla tähän valitsemaan kukat siunaus-, hautaus- tai muistotilaisuutta varten. Jos keskusteluissa tulee ilmi, että omaisilla on hakusessa pitopalvelu tai juhlatilat, suosittelemme mielellämme puolestaan Jonnya ja tunnelmallista Lähteentien Pirttiä, Luoma-aho kertoo.

Vaikka kolme yritystä tekevät läheistä yhteistyötä, haluavat yrittäjät muistuttaa, että kaikki lähtee aina omaisesta ja hänen toiveistaan.
– Omainen valitsee, missä hän järjestää muistotilaisuuden, keneltä ottaa pitopalvelun ja mistä kukkakaupasta hakee arkunkoristeen tai kukkalaitteen. Meistä jokainen tekee yhteistyötä kaikkien alan toimijoiden kanssa, Luoma-aho muistuttaa.
Hautajaisjärjestelyjen lähtökohtana on, että kaikki hoituu alusta loppuun asti luottamuksella ja ammattitaidolla. Omaisten ei tarvitse huolehtia mistään hautajaispäivänä.
– Olemme aina omaisten tukena päätöstenteossa ja kerromme kaikista vaihtoehdoista. Omaisten ja vainajan eläessään esittäneiden toiveiden kunnioittaminen on meille sydämenasia, Luoma-aho summaa.
Hautauspalvelu Luoma-aho
Tutustu palveluihin: www.hautauspalveluluoma-aho.fi
Rovaniemen toimisto
Rovakatu 18
96200 Rovaniemi
Aukioloajat: ma–pe klo 10–15. Lauantaisin ja sunnuntaisin sopimuksen mukaan.
hautauspalvelu.luoma-aho@pp.inet.fi
Kemijärven toimisto
Vapaudenkatu 6
98100 Kemijärvi
Aukioloajat: ma–pe klo 10–16. Lauantaisin ja sunnuntaisin sopimuksen mukaan.
info@hautauspalveluluoma-aho.fi
Kukkakauppa Helmi
Tutustu palveluihin: www.kukkakauppahelmi.fi
Rovakatu 18
96200 Rovaniemi
Aukioloajat: ma-pe 10.00–17.00, la 10.00–14.00, su suljettu.
Yhteystiedot: 040 680 7933, info@kukkakauppahelmi.fi
Lähteentien Pirtti
Tutustu palveluihin: www.lahteentienpirtti.fi
Lähteentie 1
96400 Rovaniemi
Yhteystiedot: 050 520 8051, info@lahteentienpirtti.com
Avoinna tilauksesta