Kanadan länsirannikolla sijaitsevan Vancouverin alueella on kuollut äkillisesti ainakin 134 ihmistä lämpöennätyksiä särkevien hirmuhelteiden jatkaessa maan länsiosien runtelua. Helteiden uskotaan vaikuttaneen kuolemiin.
Asia selviää Vancouverin kaupungin ja Kanadan ratsupoliisin julkaisemista luvuista. Vancouverin poliisin mukaan perjantain jälkeen on ollut ainakin 65 äkillistä kuolemaa, joista valtaosa liittyy kuumuuteen.
– Vancouver ei ole ikinä kokenut tällaista kuumuutta, ja valitettavasti kymmenet ihmiset kuolevat sen vuoksi, poliisin edustaja Steve Addison sanoo.
Kanadan ratsupoliisi kertoi aiemmin, että valtaosa Vancouverin esikaupunkialueella edellisten 24 tunnin aikana kuolleista on ollut iäkkäitä ihmisiä, joilla on ollut aiempia terveysongelmia. Ratsupoliisin edustajan mukaan asiaa tutkitaan edelleen, mutta helteiden uskotaan vaikuttaneen kuolemiin.
Myös muiden kuntien alueilla viranomaiset kertovat saaneensa äkillisiin kuolemiin liittyviä tehtäviä, mutta eivät ole vielä julkistaneet kuolonuhrien määriä.
Vancouver sijaitsee Brittiläisessä Kolumbiassa. Provinssin pääkuolinsyyntutkijan mukaan perjantain jälkeen on ilmoitettu merkittävä määrä kuolemia, joissa äärimmäisen kuumuuden uskotaan olleen vaikuttavana tekijänä.
Kolmas peräkkäinen ennätyspäivä
Ilmastonlämpenemisen myötä ennätyslämpötilat ovat tulleet yleisemmiksi maailmalla. Maailmanlaajuisesti vuoteen 2019 päättynyt vuosikymmen oli tilastohistorian kuumin ja kaikki edelliset viisi vuotta ovat olleet historian kuumimmat vuodet.
Läntisessä Kanadassa mitattiin jälleen uusi maan kaikkien aikojen lämpöennätys vain vuorokausi edellisen jälkeen.
Elohopea kipusi ympäristöministeriön tviitin mukaan tällä kertaa 49,5 asteeseen Brittiläisen Kolumbian Lyttonissa. Kyseessä on jo kolmas ennätyspäivä peräjälkeen. Myös sunnuntain ja maanantain ennätyslukemat mitattiin Lyttonissa noin 250 kilometriä Vancouverista itään.
Historiallinen helleaalto on kurittanut Kanadan lisäksi myös Yhdysvaltain luoteisosia.
Lämpötilat ovat nousseet Oregonin Portlandissa ja Washingtonin Seattlessa niin ikään ennätyskorkealle. Yhdysvaltain kansallisen ilmatieteen laitoksen (NWS) mukaan lämpötila kipusi Portlandissa yli 46 asteen ja Seattlessakin 42 asteen yläpuolelle.
Tilastointi on aloitettu 1940-luvulla.
"Pitkittynyt, vaarallinen ja historiallinen helleaalto"
Brittiläisen Kolumbian pääministeri John Horgan kertoi lehdistötilaisuudessa, että provinssissa on käynnissä kuumin viikko, mitä provinssin asukkaat ovat ikinä kokeneet.
– Sillä on seurauksia, katastrofisia seurauksia perheille ja yhteisöille, Horgan jatkaa.
Horgan painottaa, että poikkeuksellisesta ajasta selvitään yhteen hiileen puhaltamalla. Hän kehottaa muun muassa varmistamaan, että jääkaapissa on kylmähauteita ja ihmiset pysyvät kotiensa viileimmissä osissa.
Kanadan ympäristöministeriö on antanut varoituksia äärimmäisestä helteestä Brittiläiseen Kolumbiaan, Albertaan sekä osiin Saskatchewanin, Manitoban ja Yukonin provinsseja. Lisäksi hellevaroitus on annettu Läntisten territorioiden alueelle.
Ministeriön mukaan "pitkittynyt, vaarallinen ja historiallinen helleaalto" jatkuu tämän viikon ajan.
Yhdysvalloissa NWS on antanut vastaavanlaisia varoituksia.
Laitos on kehottanut ihmisiä pysymään ilmastoiduissa rakennuksissa, välttämään rasittavia ulkoilma-aktiviteetteja sekä juomaan riittävästi vettä. Lisäksi ihmisiä kehotetaan olemaan yhteydessä perheenjäseniin ja naapureihin, jotta heidän kuntonsa voidaan varmistaa korventavien helteiden aikana.