Kun kirjoitan tätä kolumnia, minulla tulee olo, että olen kirjoittanut samasta teemasta aivan vastikään. Ja niinhän se onkin.
Tämän vuoden alkukuukaudet ovat olleet meidän toimituksessamme todella muutosten aikaa. Tammikuun alussa tuli tieto, että Kotikulmilta-lehti oli hankittu saman katon alle ja hieman myöhemmin lehti yhdistettiin Lounais-Lappiin. Tämän myötä toimituksemme kasvoi.
Muutokset kuitenkin jatkuivat. Tällä kertaa ne näkyvät lukijoillemme lähinnä painetun lehtemme ulkoasussa. Otsikon kirjasintyyppi vaihtui, faktalaatikot näyttävät hieman erilaiselta ja uutisjuttujen kirjoittajan nimi on siirtynyt jutun loppuun.
Tämä numero on ensimmäinen entratun ulkoasun lehti.
Meillä toimituksessa muutos on ollut paljon isompi. Olemme siirtyneet uuteen toimitusjärjestelmään, joka on myös muuttanut lehden tekemisen tapaa.
Aikaisemmin taitoimme lehden itse, nyt siitä huolehtivat automatisoitua taittoa hyödyntävät ammattilaiset muualla.
Muutos on oikeastaan järisyttävä. Enää me toimituksessa emme hiero viivoja, pilkkuja, välistyksiä, kuvatekstejä tai mitään muitakaan lehden sivulla olevia elementtejä kohdalleen.
Emme ole ensimmäisiä, jotka ovat kokeneet muutoksen. Itse asiassa olemme Kaleva Mediassa lähes viimeinen uuden toimitusjärjestelmän ja taittotavat käyttöön ottava lehti. Muut ovat saaneet käydä läpi mahdolliset lastentaudit, joita meidän ei tarvitse yhtä voimakkaasti potea.
En kuitenkaan uskalla heti luvata täydellistä lehteä, sillä meilläkin on edelleen opettelemista. Hyvin lähelle sitä tietenkin pyrimme pääsemään. Se on tavoite jokaisen lehden kohdalla.
Mitä nämä toimituksen sisäiset muutokset sitten tarkoittavat lukijalle? Mielestäni parantunutta lehteä. Tämä väite toistuu aina, kun muutoksia tehdään, mutta oikeasti uskon siihen.
Toimituksen vahvuuden kasvaminen tarkoittaa sitä, että pystymme tekemään enemmän juttuja. Emme kuitenkaan määrättömästi, vaan jokainen numero pitää tehdä edelleen kannattavasti.
Tämä taas tarkoittaa sitä, että voimme tehdä jutut paremmin. Meillä on siihen enemmän aikaa. Kerran viikossa ilmestyvä lehti ei pysty edelleenkään hoitamaan kaikkea, mutta sen mitä hoidamme, voimme tehdä hyvin.
Lehden taittamisen siirtyminen muille näkyy samalla tavalla. Aikaisemmin osa alkuviikon päivistä ja erityisesti keskiviikko menivät tiiviisti istumalla näytön ääressä. Silloin omistauduimme lehden taittamiselle. Sen ohessa ei juttuja pysty tekemään.
Olen aina pitänyt taittamista mukavana. Se on luovaa työtä, jossa todella näkee työnsä tulokset. Seuraavana aamuna niitä on saanut katsoa painetulta pinnalta.
Mutta taittamisesta on myös helppo luopua. Sillä jos saan valita, käytänkö aikani juttujen kirjoittamiseen vai taittamiseen, juttu menee aina edelle.