Ajattelen lapsia, jotka eivät saaneet viime yönä nukutuksi. He tärisivät pelosta ja kivusta. He heräilivät yöllä maankamaran tärinään ja romahtaneiden rakennusten keskeltä kuuluvaan kiljuntaan. Aamun sarastus ei ole lupaus mahdollisuuksista vaan kauhusta.
Gazan lapset ovat menettäneet sodassa sisaruksia, serkkuja, vanhempia ja isovanhempia. Israelin hyökkäyksessä palestiinalaisia lapsia on kuollut Gazan terveysministeriön mukaan yli 4 600.
Palestiinalaishallinnon ja terroristijärjestö Hamasin hallinnoiman ministeriön ilmoittamia lukuja ei ole voitu riippumattomasti varmistaa, koska Israel ei päästä alueelle ulkomaalaisia toimittajia. YK pitää lukemia kuitenkin uskottavina, sillä edellisissä sodissa ja konflikteissa YK:n ja ministeriön ilmoittamat kuolinluvut ovat täsmänneet.
Humanitäärinen kriisi on ilmiselvä, ja sen suurimpia kärsijöitä ovat sairaat ja lapset, sillä Gazan väestöstä lähes puolet ovat alaikäisiä. Norjalaisen Verdens Gangin tekemän analyysin mukaan valtaosa Gazassa kuolleista on ollut iältään 5-vuotiaita.
Ajattelen saman ikäisiä lapsia samalla aikavyöhykkeellä, mutta paljon pohjoisempana.
He heräävät aamulla. Syövät aamupalan. Ehkä katselevat hetken lastenohjelmia. Pesevät hampaat, pukevat päälle toppavaatteet ja juoksevat lumisen pihan läpi. Menevät hoitoon.
Rovaniemeläisiä lapsia odottaa tavallinen arki päiväkodissa.
Tämä sota ei ole tullut lähellemme pakolaisten kautta. Heitä ei ole, koska Gazassa on yli kaksi miljoonaa ihmistä loukussa. Egypti ja Israel ovat saartaneet alueen eivätkä päästä palestiinalaisia pakenemaan.
Viime viikkoina olenkin ajatellut gazalaisten ja rovaniemeläisten lasten toisistaan poikkeavia todellisuuksia. Toinen etsii piilopaikkaa, toinen leikkii lähimetsässä. Toisella ei ole enää kotia, toinen nukkuu omassa sängyssään. Toinen etsii ruokaa, toinen syö lämpimässä ruokasalissa.
Vaikka todellisuudet poikkeavat, niitä yhdistää yksi seikka: isot päättävät pienten puolesta. Isoilla on syitä, oikeutuksia, vastuita, valtaa, rahaa ja aseita. Sen kaiken pienet kohtaavat. Pieni voi haaveilla, mutta isot ovat jo rakentaneet perustuksia huomiselle.
Suomalaiset päättäjät puhuvat ilomielin lasten ansaitsemasta tulevaisuudesta. Puheissa taataan panostuksia lasten hyvinvointiin turvallisessa yhteiskunnassa.
Nuo puheet kuulostavat siltä, kuin lapset eivät eläisi tässä todellisuudessa. Eivät ymmärtäisi, eivät muistaisi.
Lapset kuitenkin tulevat muistamaan järkytyksen vanhempiensa kasvoilla ja loputtomat uutiskuvat sodan runtelemasta Gazasta. He tulevat oppimaan, että Gazassa kuoli tuhansia lapsia sillä välin, kun heidän kotimaansa löi kättä päälle Israelin kanssa asekauppojen kunniaksi.
Toivoa on vaikeaa ylläpitää maailmassa, jossa kansanmurhan annetaan tapahtua yli kuukauden ajan, eikä tulitaukoa aktiivisesti vaadita kaikkien valtioiden tasolta.
Siksi tuhannet ovat osoittaneet mieltään ympäri Suomea. He lähettävät kirjeitä päättäjille, kokoavat adresseja ja jakavat loputtomasti tietoa sosiaalisen median alustoilla.
Ihmiset vaativat, että muiden teoista ei voi viattomia rangaista. Ei etenkään lapsia.