Kolumni

Toimittajalta: Pieni juttu kunnallisista värikynistä

Tiia Haapakangas on kaupunkilehti Uuden Rovaniemen toimittaja.
Tiia Haapakangas on kaupunkilehti Uuden Rovaniemen toimittaja.
Kuva: Anssi Jokiranta

Eihän kouluun olisi pakko ostaa värikyniä, mutta kun lapsi niitä tuntui tarvitsevan, hankin yhdet.

Koulun tarjoama puuväripaketti ei kuulemma kestänyt koko lukuvuotta. Varmasti värejä käytettiin ahkerasti, mutta suurempi syy oli katkeilevat terät. Sama sisuskalujen heikkous kuulosti vaivaavan myös lyijykyniä. Ostimme niitäkin.

Siinä muistui mieleen omat kouluajat, kun tein matematiikan tehtäviä liian kovakärkisellä kynällä liian kovapintaiseen vihkoon. Vihkot olivat jotakin tuotekehitysvaiheen ruskeaa kierrätyspaperia, ja sivut repeilivät helposti. Virheiden varalta koulu tarjosi kumin, joka oli niin kova, että olisi riittänyt koko vuoden, ellei olisi katkennut joustonpuutteeseensa. Vihkon kannessa meitä oppilasraukkoja lohdutti sympaattinen norppa. Se piti huolta luonnosta eikä sille voinut olla vihainen.

Kotona lapsi pakkasi värikynät reppuun ja kertoi samalla, että olisihan luokassa myös yhteinen värikynälaatikko, mutta siitä on vihreät värit loppu.

Voi voi, tasan ei jakaannu vauraus lapsenkaan elämässä. Kodeissa vetolaatikkojen pohjilla lojuu niin paljon värikyniä, ettei niille kaikille ole ikikuuna päivänä käyttöä. Ja lapset, jotka kotona elävät värikynäkylläistä elämää, kärsivät koulussa akuutista puuväripulasta!

Nostin kaikki kolme värikynälaatikkoamme sohvalle ja pyysin lasta poimimaan sieltä kaikkia niitä värejä, joita luokassa kaipaillaan. Hän tiesi heti, mitä tarvitaan.


"Pakkasin kynät pussiin ja sanoin, että ne voi lahjoittaa luokalle, jos opettajalle sopii."

Samalla muistin, että olen ollut kunnallisten värikynien kanssa tekemisissä ennenkin. Se oli silloin kun tein sijaisuuksia päiväkodissa.

Iltapäivän värityshetkien aikana tyttöjen huomio näytti keskittyvän suurelta osin muuhun kuin värittämiseen. Nimittäin siihen, että ainoa jäljellä oleva vaaleanpunainen puuväri pysyy tallessa.

Väriliitujen joukossa kaikkia värejä olisi kyllä ollut, mutta liidut olivat niin huonoja, että lasten piirtämisinnon suojelemiseksi ne oli parempi pitää kaapissa. Harmi, että kaupunki oli niistäkin maksanut.

Päivän päätteeksi sanoin lastentarhanopettajalle, että meillä kotona vaaleanpunaisten värien menekki on niin olematon, että voin tuoda huomenissa nipun kyniä, jos sopii. Sopihan se.

Yhä edelleen vaaleanpunaiset värit ovat meillä vähällä käytöllä, joten kysyin lapselta, tarvittaisiinkohan niitä koulussakin. Hän itse ei ollut kohderyhmää, mutta arveli tarvitsijoita löytyvän.

Mitättömillä värikynillä voi ilmaista merkittäviä asioita. Niillä voi kertoa vaikka pohdinnan siitä, käytetäänkö opiskelutarvikkeisiin varatut vähät rahat viisaasti.