Kulttuuri: Tor­nion­laak­son museon uudeksi joh­ta­jak­si Titta Kal­lio-Sep­pä

Ohje: Katso Lapin Kansan video: Näin teet ko­ro­na­vi­ruk­sen ko­ti­tes­tin oikein

Aluevaalien vaalikone: Katso sopiva ehdokas täältä

Kolumni

Toi­mit­ta­jal­ta: Minä se kyllä hiihdän

Tiia Haapakangas on Uuden Rovaniemen toimittaja.
Tiia Haapakangas on Uuden Rovaniemen toimittaja.

Edessäni hiihtää mies. Ikää on useampi vuosikymmen enemmän kuin itselläni. Hiihtotahti näyttää hitaalta, mutta kas kummaa, selkä loittonee koko ajan. Juuri äsken hän tasaisen varmalla rytmillä koukkasi ohitseni, ja nyt jo katoaa mutkan taakse.

Rakastan hiihtämistä.

Tuskin kyllä näytän siltä. Hiihtopukuni on viidentoista vuoden takaa; maksoi pikkukylän urheilukaupassa kokonaiset viisikymppiä. Housut piti vaihtaa viime vuosikymmenellä väljempiin, mutta yläosa on anorakki ja sen sisälle sovin vielä kohtuullisesti.

Ensimmäisen aallon pitopohjasukset on moni nakannut juhannuskokkoon, mutta minä en. Ostin ne silloin, kun ymmärsin, että siinä on ratkaisu hiihtorakkauteeni. Mielenlaatuuni kuuluu vastenmielisyys kaikenlaista välineiden kanssa säätämistä kohtaan.

Kovin nirso en ole, mutta vyölaukun kanssa on tullut häveliäisyysraja vastaan. 2000-luvun alun market-retkeilytyyli ei enää tunnu mieleiseltä, joten otan mieluummin juomapullon, joka sopii anorakin taskuun.

Sellainen on esimerkiksi pieni muovipullo, jonka äiti osti, kun lähdin esikouluun. Tämän kun mainitsen, niin kohta äiti soittaa ja kertoo, mitä kuluttajasivuilla on kirjoitettu muoviastioiden parasta ennen -päiväyksistä.


"Parin desin vesimäärää pidemmille hiihtolenkeille en lähde. Jos lähden, otan mukaan miehen. Hänellä on reppu."

Ainoita priimavarusteitani ovat upouudet sauvat ja reipas mieli. Edellinen sauvapari katkesi, kun astuin sen päälle suksen pohjaan kertynyttä jäätä skrapatessa. Siinä meinasi mielikin murtua, mutta onneksi mies ymmärsi kyynelten arvon ja kävi heti seuraavana päivänä ostamassa uudet.

Lempilenkkini on Ounasvaaran Isorakan kierros, ja olen varma, että siitä kertoo myös Antti Tuiskun hittibiisi Mä hiihdän.

Kuukkelintien kasvattina Anttikin on varmasti lähtenyt ladulle sairaalan edestä ja hilpaissut alkuun mäen päälle kohti Lappi-areenaa. Siihen perään laputellaan toinen nousu Hiihtomajantien parkkipaikalle, kunnes saa nauttia pitkästä nousevasta tasamaasta kohti Välirakkaa. Pienen laskupätkän jälkeen alkaa ihana puolen kilometrin pystynousu Isorakalle.

Pitkä lasku Ounasrinteelle on hieman ikävä, sillä siinä tulee vilu. Koittaa kuitenkin vielä kelpo hiihtopätkä ohi omakotitaloalueen ja koirapuiston, mutta sitten iskee tuska.

Takana on jo tuhatmiljoonaa kilometriä, mutta taas suksenkärjet lähtevät nousuun. Miten voi olla melkein perillä ja silti niin kaukana siitä?

Vähemmästäkin alkaa soida päässä, että ”jos nyt jaksan viel tän yhden mäen yli, onks sen jälkeen uusi mäki, onks sen jälkeen vielä mäki”.

On! Ja senkin jälkeen on.

”Jaksaa, jaksaa! Ja-ja-ja-jaksaa, jaksaa!”

Ja vielä yksi! Vaan sitten viimein Ounasvaaran helman laskoksetkin on hiihdetty.