Kolumni

Toimittajalta: Maskikynnys ylittyi

Kirjoittaja on Uusi Rovaniemi -lehden toimittaja.
Kirjoittaja on Uusi Rovaniemi -lehden toimittaja.
Kuva: Anssi Jokiranta

Kirjoitin lokakuun alussa tälle palstalle kasvomaskeistani, jotka olivat unohtuneet piironginlaatikkoon. Pian sen jälkeen tilanne muuttui.

Viime torstaina 8.10. Lapin sairaanhoitopiiri antoi suosituksen, että kasvomaskia käytetään kaikissa julkisissa sisätiloissa, joissa turvavälejä ei voida pitää. Joukkoliikenteen lisäksi suositus laajeni koskemaan kauppoja, kauppakeskuksia ja muita julkisissa sisätiloissa tapahtuvia kohtaamisia.

Seuraavana iltana edessäni olikin ensimmäinen kauppareissu maskiin sonnustautuneena. Sain huomata, että maskin oli pukenut kasvoilleen moni muukin asiakas  ja lähes kaikki henkilökunnan edustajat.

Laumaeläin minussa sai huokaista helpotuksesta: maskin käyttäminen tuntui suorastaan normaalilta, kun sen kanssa ei tarvinnut erottua joukosta. Helpottavaksi koin myös sen, että kun suositus on tehty, sen noudattamisesta voi muodostaa rutiinin, ilman jatkuvaa puntarointia tilanteen oikeasta tulkinnasta. Joillekin meistä pientenkin valintojen tekeminen voi olla pidemmän päälle kuormittavaa.

Kun vielä viikko sitten kaupan tai ravintolan henkilökunnan maskinkäyttö tuntui mukavalta asiakkaan huomioimiselta, saa nyt maskitta asiakkaita palveleva työntekijän näkeminen pohtimaan, onkohan hänellä tähän jokin syy. Laumaeläimen ensireaktio normista poikkeamiseen saattaa olla tuomitsevanpuoleinenkin. On kuitenkin tärkeätä muistaa, ettemme voi silmämääräisesti nähdä syytä sille, miksi joku on julkisessa tilassa ilman maskia. Esimerkiksi kaikki astmaatikot eivät voi käyttää maskia terveydellisistä syistä.

Keskusteluissa kanssaihmisten kanssa olen törmännyt myös maskinkäytön varjopuoleen. Joillekin maski saattaa aiheuttaa valheellisenkin voimakkaan turvallisuudentunteen. Kasvomaskihan ei millään muotoa poista tarvetta muille koronaturvallisuuteen tähtääville toimille, kuten turvavälien pitämiselle, käsihygieniasta huolehtimiselle ja hengitystieoireisena kotona pysymiselle ja koronatestiin hakeutumiselle.

Jos terveysasiat eivät puhuttele, voi maskinkäyttöä perustella myös rahalla.

Maskin käytöllä pyritään hillitsemään koronaviruksen leviämistä hengitysteitse. Jos terveysasiat eivät puhuttele, voi maskinkäyttöä perustella myös rahalla. Ei ole järin tuottavaa toimintaa, kun sadat ihmiset vetäytyvät kymmeneksi päiväksi karanteeniin.

Maskeja käyttämällä voidaan parhaimmillaan välttää joukkoaltistumisia ja niistä seuraavia laajoja karanteeneja, kuten infektioylilääkäri Markku Broas kertoo jutussamme.