
Rovaniemen linja-autoasema on jäämässä tyhjilleen vuokralaisista. Ensin lähdöstään ilmoitti Matkahuolto, sitten työterveysyhtiö Lappica. Lisää aiheesta voi lukea tästä jutusta.
Matkahuollon osalta ratkaisu noudattelee yhtiön valtakunnallista linjaa. Päätös pääsi kuitenkin yllättämään Rovaniemen kaupungin, vaikka onkin sinänsä loogista jatkumoa muun muassa VR:n ja Postin tekemille ratkaisuille niin Rovaniemellä kuin muuallakin maassa.
Kun asiakkaat ostavat palvelut yhä enemmän älypuhelimen ja tietokoneen välityksellä, ei fyysisten palvelupisteiden ylläpito lyö enää leiville entiseen tapaan.
Toivoa kuitenkin on, että linja-asemalle löytyisi yrittäjä pitämään odotustilan auki talvipakkasellakin. Paikallisten lisäksi sitä arvostaisivat varmasti myös matkailijat, ja Rovaniemen kautta matkaansa etelään tai pohjoiseen jatkavat.
Pakettipalveluista puheen ollen, eikö ihanteellinen toimija tilaan olisikin juuri R-kioski, jollaisessa toimii nykyään myös Rovaniemen keskustan ainokainen Posti.
Asemarakennuksen väljyydessähän olisi suorastaan ihanteelliset puitteet jonotella pakettia ja pysäköidä autoa verrattuna paikoin ruuhkaiseksi käyvään Pohjolankatuun.
Linja-autoaseman suojeltu rakennus odottaa lähivuosina myös mittavaa remonttia. Suuremmassa kuvassa rakennus ja sen käyttötarkoitus nivoutuvat osaksi keskustan tulevaa kehityssuuntaa, joten edessä on kauaskantoisia ratkaisuja. Niin linja-auto- kuin rautatieaseman seutu on suunta, jonne Rovaniemen kaupunkikeskusta voisi luontevasti kasvaa ja tiivistyä.
Nyt viimeistään tulisi käynnistää junat ja linja-autot samalle asemalle tuovan matkakeskuksen suunnittelu, ja tuoda koko asemanseutu kiinteämmäksi osaksi keskustaa.
Kahden aseman kävijämäärä yhdessä uudisrakentamisen kanssa voisi ajatella luovan nykyistä houkuttelevammat puitteet myös alueen palveluille, jotka nyt ovat hiipumaan päin.
Torstain Uudessa Rovaniemessä kerrotaan myös koulutuskuntayhtymän kiinteistösuunnitelmista. Se ei aio jatkaa Santasportin uimahallin ylläpitoa enää montaa vuotta, joten hiljaiseloon vaipunut Rovaniemen uimahallikeskustelu on täällä taas, ajankohtaisempana kuin koskaan. Vesihiisi kun ei yksin riitä palvelemaan Rovaniemen uimareita. Mukana keskustelussa on myös hiljenevä asemanseutu.
Tarpeellisen ideoinnin ja keskustelun lisäksi tarvitaan pian myös päätöksiä. Muuten kaupunki ei kehity.