15.58 Sodankylä jatkaa rajoitussuosituksia tammikuun puolelle
Sodankylän tartuntataudeista vastaava lääkäri Minna Jokinen suosittelee, että paikkakunnalla olevia koronasuosituksia jatketaan 10. tammikuuta saakka.
Rajoituksiin kuuluvat vahva maskisuositus silloin kun turvavälejä ei voida pitää julkisissa tiloissa, vahva suositus välttää vierailuja sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköihin, sekä suositus välttää matkustamista kiihtymis- ja leviämisvaiheessa oleville alueille.
Sodankylän koronatilanteen pelätään pahenevan Lappiin suuntautuvan joulumatkailun myötä. Tartunnat ovat levinneet erityisesti perhepiirissä, sukulaisten ja ystävien parissa, kunnan tiedotteessa todetaan.
14.52 Lapin sairaanhoitopiirissä ei uusia koronatartuntoja
Kuluvalla viikolla ei Lapin sairaanhoitopiirissä ollut yhtään uutta tartuntaa. Lapin sairaanhoitopiirissä ollaan edelleen perusvaiheessa.
Kaiken kaikkiaan Lapin sairaanhoitopiirissä on todettu 373 tapausta, joista 38 on todettu ulkopaikkakuntalaisilla.
13.10 Länsi-Pohjassa kaksi uutta tartuntaa
Länsi-Pohjassa on eilisen jälkeen todettu kaksi uutta koronatapausta. Molemmat tapaukset ovat karanteenien sisältä.
Koronavirustilanne on Länsi-Pohjan alueella edelleen kiihtymisvaiheessa.
12.30 Saariselällä on todettu uusi matkailuun liittyvä koronatartunta.
Inarin johtavan lääkärin Outi Liisanantin lähettämän tiedotteen mukaan kaikki kunnan alueella altistuneet on kartoitettu.
Koronatartunnan saanut henkilö kävi lauantaina Sky Hotellin aamupalalla Rovaniemen Ounasvaaralla kello 9–10. Hän ei käyttänyt aamiaisella hengityssuojainta.
Henkilö vieraili myös Kiveliön Kalassa Sodankylässä lauantaina noin kello 15–15.30.
12.00 Suomessa 349 uutta tartuntaa
Suomessa on raportoitu 349 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kahden viimeisen viikon aikana on raportoitu 5 997 tartuntaa, mikä on 182 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Silloin raportoitiin 5 815 uutta tartuntaa.
Koronatartuntojen ilmaantuvuusluku viimeisten kahden viikon ajalta on noin 106 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden. Korkein ilmaantuvuusluku on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ja matalin Kainuun sairaanhoitopiirissä.
Yhteensä koronatartuntoja on raportoitu Suomessa nyt 31 45