Moni muistaa, kuinka omassa lapsuudessa ja nuoruudessa arjen taidot opittiin kuin huomaamatta: katsomalla vierestä, kysymällä neuvoa ja tekemällä yhdessä.
Tänä päivänä tieto on saatavilla, mutta se ei tunnu enää siirtyvän arjen askareissa sukupolvelta toiselle. Yhteisöllisyys on osin kadonnut, vaikka juuri yhdessä tekemällä ja jakamalla oppeja voimme vahvistaa turvallisuutta. Arjen perustaidoilla voi ehkäistä monia vahinkoja, joiden taustalla on usein yksinkertaisesti tiedon tai taidon puute.
Kyse ei ole välinpitämättömyydestä, vaan siitä, ettei kukaan ole ehkä koskaan kertonut, miten jokin asia olisi hyvä tehdä tai miksi se on tärkeää. Arjen kiireet vievät mennessään tai ei vain yksinkertaisesti tule ajatelleeksi, että tieto nukkasihdin sijainnista pyykinpesukoneessa, omakotitalon sadevesiviemäreiden puhdistustarpeesta tai auton moottoriöljyn tarkastusvälistä voi olla toiselle hyödyllinen tieto tulevaisuudessa.
Joskus myös kynnys kysyä apua voi tuntua yllättävän korkealta. Tänä päivänä on opittu selviämään asioista yksin, koska ei haluta olla vaivaksi. Sitähän kysyminen ei ole – se on enemmän tiedon vaihtamista ja oppimista toisiltamme.
Sanotaan, että moni vahinko olisi vältettävissä pienellä ennaltaehkäisyllä, ja usein myös pienellä tiedolla. Monikaan arjen askare ei vaadi suurta teknistä osaamista, mutta voi estää merkittävän vahingon.
Siksi haluan muistuttaa, että arjen perustaidot ovat edelleen arvokkaita – ja että niiden jakaminen on yksi tapa välittää läheisistä. Olitpa sitten vanhempi, isovanhempi, naapuri tai ystävä, voit olla se, joka opettaa, neuvoo tai näyttää mallia. Yhdessä tekeminen ei ainoastaan ehkäise vahinkoja vaan myös vahvistaa yhteisöllisyyttä ja luottamusta.