Kun Suomessa tehtiin sote-uudistusta, ei silloinen hallitus halunnut lainsäädännöllä avata hyvinvointialueiden omia kustannuksia tuottamilleen palveluille. Nyt alueet eivät tunne tarkasti omia hoitojen yksikkökustannuksia eikä vertailua eri alueiden välillä kyetä edes tekemään. Kun toimintojen kustannuksista ei ole tarkkoja tietoja, ei johtaminen voi olla kovin onnistunutta.
Tuottavuuden seuraaminen on aikaisemminkin ollut ilmeisen mahdotonta. Tutkimuslaitos Labore on pyrkinyt selvittämään julkisen sektorin tuottavuuskehitystä Suomessa ja muualla. Aineiston perusteella Suomessa kehitys näyttäisi negatiiviselta. Mutta tässä ongelmana on se, että saatua aineistoa pidetään epäluotettavana. Asiaa selviteltyäni ymmärsin, että taloustieteilijät edellyttävät luotettavia hintaindikaatioita avoimilta markkinoilta, joiden perusteella todellista kustannuskehitystä voidaan arvioida.
Vaikka siis julkinen sektori tuottaisi omaan käyttöön kustannuksia, ei näitä tietoja voida pitää kovin luotettavina. Itävaltalaisen taloustieteilijän Friedrich von Hayekin Nobelin arvoinen teoria markkinahinnoittelun ohjaavuudesta on nykyisen talousjärjestelmämme perusta. Ja mehän elämme nyt Suomessa Euroopan Unionissa, jonka perusta onkin markkinoiden vapaa toiminta.
Von Hayekin näkemyksen mukaan vapaasti muotoutuvien hintojen vastakohta on valtion hintasääntely. Hän ennustikin sosialistisen järjestelmän romahduksen vuosikymmeniä ennen Neuvostoliiton kaatumista. Suunnitelmataloudessa ei vain yksinkertaisesti osata allokoida tuotantoresursseja oikein hintaindikaatioiden puutteen takia. Tämä johtaa yhtäällä tuhlailuun ja toisaalla puutteeseen. Kuulostaako tutulta hyvinvointialueiden hallinnossa?
Paine hintaindikaatioiden tuottamiseen syntyy myös EU-lainsäädännön kautta. Potilasdirektiivin nojalla suomalainen voi hakeutua hoitoon (vaikkapa lähetteen saatuaan) toisen EU-maan sairaalaan. Lain mukaan henkilön oman HVA:n on korvattava hoito sillä summalla kuin vastaava hoito maksaa alueelle omana kustannuksena. Mehiläinen on perustanut jo sairaalaan Tallinaan houkutellakseen potilaita tämän lainsäädännön nojalla Suomesta.
Tämä potilasdirektiivi juontuu siitä, kun EU:n oikeus otti kantaa kansalaisen valitukseen liittyen terveyspalveluiden saatavuuteen toisessa jäsenmaassa. EU:n tuomioistuimen päätös on se, että terveydenhuolto kuuluu yhteismarkkinoiden piiriin. Tälle me emme Suomessa voi mitään, paitsi tietysti eroamalla EU:sta.
Poliittisten puolueiden olisi syytä nopeasti reagoida vallitsevaan tilanteeseen. Tulisi ymmärtää, että HVA:n omia kustannuksia tulisi alkaa selvittämään. KELA:n pääjohtaja Outi Antila esitti Iltalehdessä 30.6. että meillä pitäisi siirtyä potilasdirektiivin tyyppiseen järjestelmään myös kansallisesti. Tämä pakottaisi julkiset toimijat myös kehittämään tuottavuutta ja avaamaan hinnoittelua. Näin meille syntyisi toimintoja ohjaava markkinamekanismi terveydenhuoltoon. Tämä on vääjäämättä edessä EU:n yhteismarkkinoilla.