Kolumni

Terveiset Lainaanrannasta: Paksujalka kuoli, mutta juoru elää ja leviää


Uusi Rovaniemi -lehden päätoimittaja Leena Talvensaari pitää tällä palstalla korona-ajan päiväkirjaa. Hän tekee etätöitä kotonaan Lainaanrannassa.
Uusi Rovaniemi -lehden päätoimittaja Leena Talvensaari pitää tällä palstalla korona-ajan päiväkirjaa. Hän tekee etätöitä kotonaan Lainaanrannassa.
Kuva: Leena Talvensaari

Komealle paksujalalleni kävi alkuvuodesta huonosti. Ilmeisesti olin kastellut sitä liikaa, sillä paksujalan viidestä varresta yksi toisensa jälkeen mätäni. Lopulta ei auttanut muu kuin heittää paksujalan jäännöksille hellät jäähyväiset ja kantaa ne biojätteeseen.

Olen harmitellut paksujalan kohtaloa koko kevään. Paksujalkoja saa toki kukkakaupoista, mutta mikään ei korvaa juuri sitä paksujalkaa, jonka menetin. Ei tietenkään, sillä paksujalka oli äitini peruja.

Paksujalka tuli aikoinaan äidille joulukukka-asetelmassa, josta hän irrotti sen ja laittoi omaan ruukkuunsa. Paksujalka kasvoi äidin hoivissa useita vuosia, mutta kun äiti sitten väsyi hoitamaan kukkia, hän lahjoitti sen minulle.

Äidilläni oli viherpeukalo, ja kaikenlaiset kukat ja viherkasvit olivat hänelle tärkeitä. Kasvien hoivaaminen toi sisältöä elämään vielä silloinkin, kun elämänpiiri pienentyi.

Ymmärrän tämän hyvin, vaikka en olekaan äidin veroinen kukkien kasvattaja. Varsinkin nyt korona-aikana olen usein unohtunut tuijottelemaan kasvejani ja mietiskelemään yhteistä historiaamme. Monikaan kasveistani ei nimittäin ole kukkakaupasta, vaan olen saanut ne pistokkaina tai poikasina.

"Varsinkin nyt korona-aikana olen usein unohtunut tuijottelemaan kasvejani ja mietiskelemään yhteistä historiaamme."

Alkuperältään vanhin kasveistani on apostolinmiekka, jonka sain yli 30 vuotta sitten silloiselta työkaveriltani Ritvalta. Eläkkeelle jäädessään Ritva muutti pois Rovaniemeltä enkä tiedä hänen vaiheistaan sen jälkeen. Silti Ritva on minulle oudon läheinen – onhan hänen lahjoittamansa pistokas kulkenut mukanani lähes koko aikuiselämäni.

Tuoreimmat tulokkaat ovat söpöt pylvästyräkin ja nukkatyräkin poikaset, jotka sain muutama kuukausi sitten entiseltä työkaveriltani Päiviltä. Molemmat ovat vielä kovin pieniä, mutta elinvoimaisia. Jos saan pidettyä ne hengissä, tulen aina muistamaan niistä paitsi Päivin, myös tämän erikoisen koronakevään.

Ja onneksi minulla on edelleen myös yksi muisto äidistä. Se on vahva pelkosenniemeläinen juoru, joka on levinnyt toimestani laajalle myös Rovaniemellä.