kolumni: Eikö ka­las­tus­la­ki olekaan kai­kil­le sama? Kysymys on nyt ajan­koh­tai­sem­pi kuin koskaan

Podcast: Kar­va­lak­ki­do­ku­ment­ti osa 6: Kuk­ko­lan­kos­ki näyt­tää, mitä elävä jo­ki­kult­tuu­ri voi ih­mi­sel­le merkitä – Heik­ki­län tai­tei­li­ja­vel­jek­set ker­to­vat elä­mäs­tä Väy­län­var­rel­la

Ter­va­hau­dat – esi­teol­li­suus­pe­rin­töä met­sis­säm­me

-
Kolumni

Syyslomalla poikkesin lenkkipolulta metsään, kuten usein uusissa paikoissa kulkiessani. Kainuun kuusikosta paikallistin kolme tervahautaa: suuria pyöreitä vallillisia kuoppia, joista johtaa ulos rännimäinen ura, tervan juoksutukseen liittynyt halssi. Terva, tervahaudat ja tervan käyttö ovat tällä hetkellä ajankohtainen aihe arkeologisessa tutkimuksessa ja suojelussa. Tervahaudat ovat yksi maamme määrällisesti runsaimmista muinaisjäännöstyypeistä, joita löytyy erityisesti Kainuun ja Pohjanmaan alueelta. Tornionlaakson alueen muinaisjäännöksistä ne kattavat 9,8 %.


Muutama viikko sitten osallistuin arkeologian väitökseen Oulun Pikisaaren pikiruukin historiasta. Yksi väittelijä Marika Hyttisen havainnoista oli, että laivojen käsittelyyn tarvitun ja tervan polttotuotteena syntyvän pien valmistus siirtyi suvussa naislinjan kautta. Pienpolttajasuvun tytär nai yhteisön ulkopuolelta miehen, joka siirtyi pienpolttajaksi. Tämä oli uusi tieto varhaisen teollisuuden taustalla vaikuttaneista sosiaalisista suhteista. Väitöksessä keskusteltiin myös, kuinka tervaan, aikanaan erittäin merkittävään vientiteollisuuteen, liittyvät ilmiöt ovat jääneet arkeologisessa tutkimuksessa marginaaliseen osaan.

Tervanpoltolla oli suuri sosiaalinen ja yhteiskunnallinen merkitys myös Tornionlaakson asukkaille 1600–1800-luvulla. Terva poltettiin vesireittien läheisyydessä ja kuljetettiin jokia pitkin rannikolle ja sieltä laivoilla Eurooppaan. Tervaa käytettiin monipuolisesti myös omiin tarpeisiin, kuten kattojen ja kulkuvälineiden kunnossapitoon, lääkkeenä ja elämän ehtoopuolella hauta-arkkujen pinnoilla.


Parhaillaan käynnissä oleva hanke käyttää tervahautoja pilottiaineistonaan tutkiessaan laserkeilausaineiston hyödyntämistä arkeologisten kohteiden paikantamisessa. Hanke on osoittanut, että maamme metsissä on lukematon määrä vielä rekistereihin päätymättömiä tervahautoja. Jokaisen sijaintipaikan tuntemus on tärkeää.

Tervahautojen läheisyydessä on tervanpolttajien majapaikkanaan käyttämiä tervapirttejä. Kolarin Venejärveltä alkavan Telatien alussa on tällainen näyttävä tervahautakohde opastauluineen ja pirtinjäännöksineen. Pirttien arkeologisella tutkimuksella saataisiin lisätietoa tervanpolttajayhteisöistä. Yllättäen tutkimus voi paljastaa myös rakenteiden uusiokäyttöä. 1990-luvulla Ruukissa tutkittiin vanhaa tervahautaa, jota oli käytetty hautapaikkana todennäköisesti kahdelletoista 1860-luvulla nälkävuosina kuolleelle henkilölle.

Kirjoittaja on Tornionlaakson museon vt. museonjohtaja ja arkeologi

Tervanpoltolla oli suuri sosiaalinen ja yhteiskunnallinen merkitys myös Tornionlaakson asukkaille 1600–1800-luvulla.