Teat­te­riar­vio: "Täm­mö­nen on minun men­hei­syys" – vai­kut­ta­va Evers­tin­na on täynnä mer­ki­tyk­siä

Virpi Peitso tekee Everstinnan roolin tarkasti ja sisäistyneesti.

Kuva: Pekka Aho

Everstinna-monologi on Rosa Liksomin mestariteoksen (2017) pohjalta  dramatisoitu timmi teos. Keskiössä on kirjailija Annikki Kariniemeä muistuttavan naisen kasvutarina.

Everstinnalla on muistot lapsuudesta isän lempityttärenä. On nuoruus ja kiihkeän rakastumisen vuodet. On uhoa ja tuhoa; parisuhteen raakaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa, helvettiä, jonka alla taipuu ja taittuu.

Silti kasvu ei pysähdy. Löytyy uusi lämpö, uusi luovuus, jonka myötä "mie kasusin täythen ikhään, semmoseksi vallasnaiseksi, paljon nähneeksi naarasuroshirveksi, mistä mulla ei ollu ollu minkhäänlaista aavistusta etes".

"Mie näin Ilsen tykönä kaiken"

Iso osa teoksen tapahtumista sijoittuu aikaan, jolloin Suomi valmistautuu sotaan ja aseveljeilee natsi-Saksan kanssa. Upseeristo ihailee arjalaisarvoja  ja Hitleriä. Isänmaallisuus kahlitaan tähän aatemaailmaan.

Herrakansan moraali, yli-ihmisoppi, suvaitsemattomuus, rasismi ja rotuvainot;  naisten alistaminen, tuhoamisleirit: nämä joko hyväksyttiin tai niiltä suljettiin silmät.

Everstinna hyväksyi: "Mie näin Ilsen tykönä kaiken, leirit, väkivallan, murhat ja tapot, likvitoinit ja vihan. Mie tiesin ja kaikki ne muukki Suomessa."

Tarkka ja sisäistynyttä ilmaisua

Virpi Peitso on Everstinnan roolissaan niin herkkä, voimakas, tosi ja koskettava, että välillä kyyneleet puskevat katsojan silmiin. Ilmaisu on hillittyä, tarkkaa ja sisäistynyttä. Esityksen tunnelma on alusta loppuun tiivis ja täynnä merkityksiä.

Joskus sanotaan, että huikeaan elämykseen tarvitaan vain mies ja kitara. Peitso ei tarvitse edes kitaraa. Hän on itse oma instrumenttinsa.

Tuula Väisäsen dramatisointi on tarkkanäköinen ja särmä. Everstinnasta rakentuu kokonainen koko nainen. Myös Kaisa Lakkalan ohjausta on tästä kiittäminen. Minimalistinen lavastus, äänimaailma ja valot tukevoittavat teemoja ja antavat tilaa ajatella.

"Natsit ei loppuhneet Hitlerin ittensä tappamisseen"

Ajattelen, että Everstinnan tehtävä on muistuttaa siitä, "että natsit ei loppuhneet Hitlerin ittensä tappamisseen, vaan aina ko annethaan maholisuus, syntyvät uuet natsit ja vasistit".

Suvaitsemattomuus, rasismi, ja eriarvoisuus ovat osa tämän päivän Suomea. Meidän pitää olla tarkkana ja hereillä sekä valta- että väkivaltakoneistomme suhteen. Miten ihmisiä kohdellaan? Mille arvoille yhteiskuntaa rakennetaan?

Teatteri Aurore B tarjoilee Everstinna-monologillaan väkevän ja pelkistetyn teatterielämyksen, jossa kuvataan raskaita aikoja ja tapahtumia. Onneksi niiden rinnalle nousee myös toivoa, rohkeutta ja kasvuvoimaa.