Teat­te­riar­vio: Nis­ka­vuo­ren Heta on hyytävä jyrä ja kivussa kei­tet­ty nainen

"Seitsemäntoista vuotta Akusti on passannut minua ja tietää mikä hänen velvollisuutensa on. Kas, minä kun osaan tyyrätä niitä miehiä.” Niskavuoren Heta (Kylli Köngäs) ja Akusti Muumäki (Kari Koivukangas).

Kuva: Petri Teppo

Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmät ovat suomalaisen teatterin kivijalkaa. Rovaniemen teatteri tarjoaa tänä keväänä väkevistä klassikoista rajuimman: vuonna 1950 valmistuneen Niskavuoren Hetan. Näytelmä kertoo Hetan ja hänen miehensä Akustin yhteisen tarinan 1800-luvun lopulta 1920-luvun alkuun.

Heta, mahtitalon tytär, nai köyhän rengin. Tämä ei ole rahan eikä rakkauden liitto vaan operaatio kunnianpelastus. Raskaana oleva Heta tarvitsee ajan tapaan aviomiehen. Akusti puolestaan on vailla maapalaa ja mahdollisuutta yrittäjyyteen.

Heta on näytelmän nimen mukaisesti keskushenkilö. Hän on viimeisen päälle minä-minä-ihminen, joka “ottaa kovakouraisesti elämästä minkä irti saa”. Heta vie ja muille jää vikisijän virka. Kova työihminen on kova muutenkin. Puolison mitätöinti, halveksunta ja mollaaminen ovat raakaa henkistä väkivaltaa. Koko perhe on helisemässä Niskavuoren ökytyttären ikeen alla.

Näistä langoista Rovaniemen teatteri kutoo vankan ja värikkään esityksen, jossa loistavat sekä päähenkilöt Heta (Kylli Köngäs) ja Akusti (Kari Koivukangas) että Minna Siitosen soljuva soitto. Siitosen muheva musisointi sitoo ja kokoaa ihastuttavasti esitystä alusta loppuun.

Kirsi Kärnä onnistuu tuomaan Hilja Maanojan eli Siipirikon palvelijahahmoon sekä lämpöä että sorretun voimaa. Kärnän ja Koivukankaan yhteiset kohtaukset ovat antoisia. Onneksi niille myös annetaan tila ja rauha.

Markku Köngäs jouhevoi Hetan joviaalina Juhani-veljenä. Siiri Partanen ja Timo Vuento tuovat Hetan ja Akustin lapsina esitykseen eloa ja energiabuustin. Joukkueonnistuminen on oikea sana kuvaamaan esityksen näyttelijäntyötä.

Teatterin taiteellinen johtaja Miika Muranen ansaitsee aplodit vahvasta ja vivahteikkaasta ohjauksestaan. Muranen on selvästi sinut Niskavuori-sarjan kanssa. Tämä näkyy sekä henkilöohjauksen että kokonaisuuden tasapainossa.

Hahmot ovat kerroksisia ja  hienovireisesti rakennettuja: Hyytävä Heta on hetkin myös lempeä äiti ja kivussa keitetty nainen. Alistetun Siipirikon henkinen kasvu nostetaan näkyväksi. Myös lapsihahmojen kehitys roson ja ristiriitojen puristuksessa saa uskottavan muodon.

Marjaana Mutasen puvustus piirtää ja värittää ajankuvaa raikkaan iättömästi. On hienoa nähdä puvustuksen ja teoksen teemojen elävä yhteys. Lavastusrakennelmat sen sijaan hämmentävät. Ne jäävät kolkon irrallisiksi elementeiksi eivätkä tuo lisäarvoa esitykseen.

Kirsi Kärnä näyttelee Siipirikon roolin.

Kuva: Petri Teppo

Niskavuoren Heta -näytelmä on rytmikäs perhe- ja sukutarina, joka käsittelee myös Suomen historian raskainta vaihetta, vuoden 1918 kansalaissotaa. Esitys peilaa kahtia jaetun kansan kuormaa: vihaa, vainoa ja katkeruutta. Teema korostuu, kun punaisten ja valkoisten rajarailo kulkee perheen sisällä.

Rovaniemen teatterin tulkinta näyttää katsojalleen, ettei ole punaista tai valkoista julmuutta. On vain julmuutta, joka repii rikki perheet, kylät  ja kansakunnan.

Vaikka perheen tarina on traaginen, toivo elää ja kasvaa.  Hetan ja Akustin lapset näyttävät tietä tulevaisuuteen. Uuden, paremman ajan merkit ovat ilmassa.