Järjestöjen rooli on muotoutunut yli 200 vuoden ajan yhteiskunnassamme. Järjestöjä on syntynyt usein niiden asioiden pariin, joihin liittyen on katsottu tarvittavan parannusta.
Kulttuurin ja uskonnollisten yhdistysten rinnalle syntyi raittiusyhdistyksiä, rouvasväenyhdistyksiä ja vapaapalokuntia. 1990-luvun lama-ajan jälkeen oltiin jo tilanteessa, jossa järjestöt paikkasivat yhä enemmän julkisten palveluiden puutteita.
Kansanterveysjärjestöt, kuten Sydänliitto, on tehnyt työtä kansanterveyshaasteiden selättämiseksi. Osa jo vuosikymmenten ajan, eivätkä odotukset järjestöjen tekemää työtä kohtaan ainakaan uutisten perusteella ole vähenemässä. Samaan aikaan rahoitusta leikataan. Resurssien väheneminen näkyy väistämättä paitsi valtakunnallisesti, myös alue- ja paikallistason toiminnassa.
Kiusaus keskittää resurssit vain palvelujärjestelmien turvaamiseen on lyhytnäköistä. Ihmisten terveyden ja toimintakyvyn tukemisen tulisi olla kuntien ja hyvinvointialueen ykköstavoite.
Kansansairauksien riskitekijöitä ovat muun muassa epäterveellinen ruokavalio, vähäinen liikunta, tupakointi, runsas alkoholinkäyttö sekä lihavuus. Näin isoihin haasteisiin ei kukaan pysty vastaamaan yksinään. Sektorirajat ylittävää ajattelua ja yhteistyötä tarvitaan.
Kun kansalaistoiminta on 1800-luvulta saakka järjestäytynyt parannusta vaativien asioiden ympärille voisi luulla, että vuonna 2025 järjestöjen toimintaedellytysten tukeminen olisi ymmärretty investoinniksi paikallisten hyvinvointiin. Tukeminen voi olla taloudellista tukea, mutta se voi olla myös viestintää, tiloja tai asiantuntija-apua. Aitoa kiinnostusta vapaaehtoisten ja järjestöjen työntekijöiden toimintaa kohtaan, aitoa kumppanuutta.
Monilla järjestöillä on kunnille ja hyvinvointialueelle valmiita ratkaisuja. Rakennetaan yhdessä terveempää tulevaisuutta.