Irtisanomisten vaara: Laphan hen­ki­lös­töä kos­ke­vat yt-neu­vot­te­lut alkavat tors­tai­na

Mainos: Jakajaksi Kaleva Mediaan - tutustu ja hae tästä

Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Ta­sai­sen tap­pa­vaa po­ro­ta­lou­des­sa

Näkökulma

Porojen lisäruokinta on jo kauan ollut porotalouden arkipäivää kaikkialla poronhoitoalueella.
Porojen lisäruokinta on jo kauan ollut porotalouden arkipäivää kaikkialla poronhoitoalueella.
Kuva: Pekka Aho

Porojen talvilaidunten kuntoon ja riittävyyteen kiinnitettiin huomiota 1900-luvun alussa, heti paliskuntajärjestelmän alkaessa toimia. Myöhemmin laitumia on tutkittu paljon.

Jo 1900 ja 1912 jäkälikköjen tilaa selvitettiin Lapinmaan komitean toimesta. Pohjoisimpien paliskuntien jäkälälaidunten kunto oli vielä hyvä, useimpien etelä- ja keskiosan paliskuntienkin kohtalainen. 1914 poromäärät olivat porolaidunkomisioonin mukaan lisääntyneet ja laitumet huonontuneet. Hyviä laitumia oli enää Käsivarren, Ivalon, Lapin, Kemin-Sompion, Näljängän ja Hallan paliskunnissa.

Suomen poronjalostusyhdistyksen selvityksen mukaan (1935) jäkäliköiden kunto oli enää kohtalainen tai heikko. Hyviä laitumia oli vain Lapin ja Kemin-Sompion paliskunnissa. Puutetta oli jäkälälaitumista, kesälaitumia oli vielä riittävästi. Vähän myöhemmin laidunten kunto oli edelleen huonontunut, ja monin paikoin palleroporonjäkäläkin oli jo korvautunut vähempiarvoisella tinajäkälällä.

Paliskuntain yhdistyksen kartoituksen mukaan (1962) laidunten kunto oli edelleen vain kohtalainen tai heikko. Reijo Helteen laidunarvioinnin mukaan (1966) vähiten jäkälikköjä oli Pohjanmaalla ja eniten Tunturi-Lapissa. Metlan tutkimusten mukaan (1976–1979, 1982–1984) metsälauha oli poroilla alkutalvella tärkeää ravintoa. Luppometsää oli eniten Kainuussa,Tunturi-Lapissa vähän tai ei lainkaan. Eniten jäkälää oli Inarissa.

1975–1984 poromäärien kasvusta johtuen talviravinnon määrä oli vähentynyt Perä-Lapissa noin 40, poronhoitoalueen keskiosissa 15 ja eteläosassa kolmella prosentilla. Ylä-Lapissa metsälauhan määrä oli yhä vähentynyt, vain hieman lisääntynyt Enontekiöllä. Jäkälää oli eri kangasmailla keskimäärin enää 180–232 kiloa (kuivapaino/ha) eli jäkäliköiden kunto oli huono. Laidunnusta kestävän palleroporonjäkälänkin määrä oli pienentynyt. Luppoa ei ollut Utsjoella, mutta hieman enemmän Inarissa ja Enontekiöllä.

Metsälauhan määrä oli laskenut selvästi poronhoitoalueen keskiosassa, hyvin voimakkaasti eteläosassakin. Vanhat metsät olivat vähentyneet 28 prosenttia, ja kankaat varsinkin nuorissa metsissä tuoreutuneet. Poronjäkälien peittävyydet ja määrät olivat Eero Mattilan mukaan romahtaneet 80–90 prosentilla koko tällä alueella. Jäkälää oli enää alle 100, Sodankylän alueella jopa alle 50 kiloa (kuivapaino/ha). Myös Kainuussa poronjäkälien maksimimäärät olivat alle 400 kiloa – jäkälää oli seitsemän kertaa vähemmän kuin poronhoitoalueen eteläpuolella.

Porotutkimuksessa aloitimme porojen talviravinnon kunnon muutosten selvittämisen 1983 inventoimalla uudelleen Lauri Kärenlammen 1972 tutkimat laidunalueet. Jäkälälaitumet olivat heikentyneet satelliittikuvien perusteella kuluneillakin laitumilla Kaamasessa ja Muotkatuntureilla, mutta eivät Sodankylässä ja Kuusamossa, jossa oli jo liian vähän jäkälää. Myöhemmin eniten jäkälää oli 1990-luvun lopulla vain Inarissa.

2005–2007 inventoinnit osoittivat jäkäliköiden huonontuneen kaikissa pohjois- ja keskialueen paliskunnissa, eniten pohjoisessa. Tulokset olivat samansuuntaiset Metlan inventointien kanssa. Tulosten luotettavuutta tosin heikensi menetelmämuutokset ja koealueiden ohjattu valinta. Uusin inventointikin antoi tietoa lähinnä talvilaidunten parhaimmilta jäkälälaitumilta, jotka nekin olivat kuluneet.

Kangasmailla kansallis- ja luonnonpuistojen, erämaa-alueiden ja paliskuntien jäkäliköt olivat voimakkaasti tai erittäin voimakkaasti kuluneita (alle 100–300 kg/ha). Runsaammin jäkälää on vain laidunnukselta säästyneillä ja aidatuilla alueilla kuten Muotkatunturin paliskunnassa (yli 8 000).

Kaikissa paliskunnissa poroja joudutaan talvisin jo lisäruokkimaan. Porotalous ei ole enää ekologisesti kestävää. Luken tutkimuksen mukaan pohjoisosan parhaimmilla jäkäliköilläkin jäkälää on enää 70–150 kiloa/hehtaari. Vaikka poroja on ruokittu vuosittain yli 50 miljoonalla kilolla, poroja kuolee nälkään. Jäkälättömät laitumetkin jäätyvät, eivätkä porot enää kaiva.

Luppoa oli 1990-luvun lopulla Inarissa kuivissa ja karuissa mäntymetsissä vain 1,3, tuoreissa 1,7 ja kuusikoissa 5 kiloa (kuivapaino/ha). Mittausteni mukaan hyvissä vanhoissa Kutturan kuusikoissa ja Toivoniemen männiköissä luppoa oli kokopuissa 320–420 kiloa. Talvisin puista tippui luppoa vain 1,8 kiloa/hehtaari, jolla yksi vaadinporo eläisi vuorokauden.

Kirjoittaja on dosentti ja porotalouden emeritustutkimuspäällikkö.