Suomessa on 309 kuntaa. Asukasmäärältään Manner-Suomen pienin kunta on Luhanka (692 asukasta) ja Ahvenanmaan pienin kunta on Sottunga (111). Pienin kaupunki on Kaskinen (1 256) ja suurin Helsinki (664 028).
Kokoerot ovat mittavia, silti kaikkiin pätevät samat lait. Asiat on hoidettava samalla lailla koosta riippumatta. Kunnissa on oltava kunnantoimisto virkamiehineen, oli väkeä 100 tai 600 000.
Mitä tämä kaikki maksaa, sen paljastavat kuntien perimät veroäyrit. Manner-Suomen korkeinta kunnallisveroa maksetaan Pomarkussa (10,9 %), matalinta Kauniaisissa (4,7) eli jos asuu Pomarkussa, joutuu maksamaan kaksinkertaisen kuntaveron Kauniaisiin tai vaikkapa Helsinkiin (5,3) verrattuna.
Raskaimmin verotettuja ovat pienet kunnat. Tosin muutamia isompiakin löytyy, ilmeisen huonosti hoidettuja, esimerkkinä Kemi (9,6). Onko se oikein? Eikö meidän pitäisi olla tasa-arvoisia asuinpaikasta riippumatta? Missä luuraa tasa-arvovaltuutettu?
Mihin tarvitaan näin paljon erikokoisia kuntia? Tehtävät ovat pudonneet kolmasosaan, kun sosiaalipuolen hoitaa hyvinvointialue. Kunnat ovat lyijykynäajan jäännöksiä, joita voisi tarkastella nykyajan lasit päässä, vaikkapa tasa-arvon näkökulmasta.
Ei ole reilua, että kuntalaiset joutuvat maksamaan samoista palveluista, usein huonommistakin, jopa yli tuhat euroa vuodessa enemmän kuin jossain toisessa kunnassa. Olisiko aika rajoittaa kuntien itsehallintoa? Pitäisikö valtiovallan määrätä kuntaveron suuruus?
Sillä saataisiin muutettua kuntarakennetta vähenevään suuntaan ja näin edistettäisiin kuntalaisten tasa-arvoa.