Talven vii­väs­ty­mi­nen vaivaa luontoa monin tavoin

Reilusti totuttua lämpimämpi loppusyksyn ja alkutalven sää on ollut Koronan ohella puhutuin aihe pohjoisen ihmisten välisessä viestinnässä. Onko näin pitkäkestoinen sääilmiö merkki kiihtyvästä ilmastomuutoksesta? Tätäkin on pohdiskeltu.

Vaikka lumentulo on riesa liikenteelle ja kiinteistöjen omistajille, sen kääntöpuoli eli luomettomuus ja jatkuvat plussa-asteet ovat todellinen ongelma metsille, pohjoiseen sopeutuneille kasveille ja eläimille. Metsä tarvitsee puiden ankkuripohjakseen routaa, etteivät lisääntyvät myrskyrasitukset lakaise puustoa juuriltaan. Metsien myrskytuhot ovatkin lisääntyneet selvästi viime vuosina.

Metsässä miltei päivittäin liikkuvana olen havainnut, että taukopaikoilla ja muuallakin lentelee hyönteisiä, joista monet näyttävät viihtyvän puiden rungoilla. Ovatkohan nämä puustoa vahingoittavia tuholaisia? Yleensä viimeistään marraskuussa tulleet pakkaset ovat toimineet tehokkaana hyönteismyrkkynä.

Entäpä sitten lumettomuus – se on pohjoisen talviluonnolle iso ongelma. Kasvit tarvitsevat talvisuojakseen lumipeitettä, sillä sulaan maahan iskenyt pakkanen iskee rajusti ja tuhoisasti. Lämpötila, kosteus ja tuulisuus ovat lumipeitteen ohella kasvien ja eläinten levinneisyyteen ja runsauteen vaikuttavia perustekijöitä. Jos muutokset ovat voimakkaasti (kuten tänä syksynä) vaikututtavia eläinten energiatalouteen, ravinnon saatavuuteen, lisääntymiseen ja suojautumiseen epäedullisten sääsuhteiden varalta, seuraukset voivat olla erittäin merkittäviä.

Metsäkanalinnut tarvitsevat lumisia metsiä. Tämä naarasmetso, eli koppelo, tuli lasten yllätysvieraaksi Keminmaan Pörhölässä. Laji on vähentynyt selvästi viime vuosikymmeninä.
Metsäkanalinnut tarvitsevat lumisia metsiä. Tämä naarasmetso, eli koppelo, tuli lasten yllätysvieraaksi Keminmaan Pörhölässä. Laji on vähentynyt selvästi viime vuosikymmeninä.
Kuva: Juhani Jaakkola

Lumettomina talvikausina metsäkanalinnut ja monet muutkin siivekkäät eivät voi hyödyntää lumikieppiä suojautuakseen pakkaselta ja pedoilta. Etelässä on toisinaan ollut täysin lumettomia talvia, jolloin metsäkanalintujen kannat ovat vähentyneet petojen saalistuspaineessa. Metson ravinnon tärkeä osa ovat varpukasvit; lumettomissa pakkasissa varvut ovat liian jäisiä homenokan mutusteltaviksi.

Tutkijat ovat havainneet myös sen, että teeren poikastuotto huononee, kun normaalia varhemmin tullut kevät laukaisee lajin soitimen aloituksen. Mitä aikaisempi soidin, sitä varhaisempi on myös pesinnän aloitus. Kun pesintä aikaistuu, kuoriutuneet poikaset joutuvat liian varhain alkukesän oikullisten säiden armoille. Ongelmana ei niinkään ole lämpötila, vaan se, että täysin hyönteisistä riippuvaiset poikaset menehtyvät nälkään – kylmällä säällä hyönteisiä ei löydy ravinnoksi!

Vähäisestä lumipeitteestä on toki hyötyäkin, jos asiaa tarkastelee sarkastisesti: Etelän rusakot pääsevät levittäytymään pohjoisen riesaksi, sillä tähän astia leviämisen tiellä ollut pohjoisen lumipeite on toiminut tehokkaana pitkäkorvien esteenä. Rusakko on metsäjänistä huonommin sopeutunut lumipeitteeseen.

Ikävä skenaario on se, että rusakko voi silti syrjäyttää metsäjäniksen. Rusakko on serkkuaan suurempi – koko on selkeä kilpailuetu, mikäli lumitilanne helpottaa. Rusakko syö mielellään talvellakin heinää ja apilaa, mutta metsäjänis siirtyy talvella puuvartiseen ravintoon. Lumen hävitessä rusakko liikkuu talvella enemmän.

Toivottavasti metsäjänis pitää pintansa pohjoisessa, sillä onhan tämä lujaa pinkova ristihuuli asuttanut Suomen metsiä jo yli 9000 vuotta. Rusakko on kuulunut Suomen eläimistöön vain reilut 100 vuotta. Se on toistaiseksi levinnyt vasta Oulun korkeudelle asti.

Vähäisestä lumipeitteestä hyötyvät myös metsäkauris ja fasaani. Mäyrätkin ovat matkalla pohjoiseen. Talviunta nukkuva mäyrä on levinnyt Oulu-Nurmes tasalle. Onpa näitä lyllertäjiä tavattu Kuusamoa ja Tervolaa myöten.  Kauriiden olen nähnyt pitkin syksyä liikkuvan ja ruokailevan metsäalueilla ja luonnonniityillä. Viime vuosina ne ovat tulleet mm. Keminmaassa talojen pihanurmikoille.

Fakta

Ilmastonmuutos

Ilmastomuutos nostanee Suomen keskilämpötilaa 3-6 astetta vuosisadan loppuun mennessä.

Ilmastomuutos voi vaikuttaa pikkunisäkkäiden (esim. myyrät) kannanvaihteluihin ja pienpetojen levinneisyyteen

Ilmastomuutos tuo Suomeen uusia lajeja (esim. sakaali ja villisika) ja kylmän suosijat (esim. hiiripöllö, riekko, tunturisopuli, ahma, naali ja tunturipöllö) siirtyvät pohjoisemmaksi/joutuvat ahtaalle.

Ilmastomuutos on ”siirtänyt” talviamme 300 km pohjoisemmaksi (Lahden talviolot löytyvät Joensuusta)

Tutkijat muistuttavat, että v. 2000 Etelä-Suomen metsissä kuusia oli 45 % - 100 vuoden päästä enää 8 %.

Lähde: WWF-lehti 4/2019