
Vanhaa sanontaa mukaillen alle satakiloiset punnitaan neuvolassa ja yli satakiloiset Suurin pudottaja Suomi -ohjelmassa. Kemiläisen Juhani Saaren alkupaino selviää 2.3 klo 20.00 alkavan Suurimman Pudottajan uudella kaudella Nelosella ja Ruudussa. Juhani ei kerro, punnitaanko hänet jatkossa neuvolassa vai jossain muussa paikassa.
Saaren osallistuminen elämänmuutosta tukevaan ohjelmaan ei lähtenyt liikkeelle hetken mielijohteesta tai vaimon patistuksesta.
– Jo vuonna 2014 Suurimmassa pudottajassa pidettiin parikilpailu eli siihen olisi pystynyt osallistumaan esimerkiksi kaverin tai vaimon kanssa. Kaverillani meni viime hetkellä sisu kaulaan. Kun sain tietää, että nyt ohjelmaan otetaan taviksia, niin ilmoittauduin mukaan ehdokkaaksi, Juhani Saari kertoi.
Liikaa kiloja
Juhani Saari halusi tehdä elämäntapamuutoksen. Ja vielä julkisen sellaisen.
– Pakkohan minun on onnistua painon pudotuksessa ja pitää ylipaino kurissa. En halua lukea vuoden päästä lehdestä, että Juhani on palannut entiselleen. Uskallan luvata, että elämäntapamuutokseni on pysyvä.
Juhani Saarta ja yhdeksää muuta kilpailijaa kuvattiin kuuden viikon ajan Vantaalla sijaitsevassa hulppeassa Hämeenkylän kartanossa. Prosentuaalisesti alkupainoon nähden vähiten painoa pudottaneet joutuvat pudotusuhan alle. Lopulta finaaliin pääsee kolme kilpailijaa. Myös pudonneille osallistujille on oma sarja, he kilpailevat Suurimman kotipudottajan tittelistä. Kilpailu huipentuu viimeiseen punnitukseen, jossa selviää, kuka on tämän kauden suurin pudottaja.
– Minulle on edelleen mysteeri, miksi juuri minä pääsin ohjelmaan mukaan. Haun jälkeen minuun otettiin yhteyttä ja sen jälkeen oli vuorossa haastatteluita ja valinta.
Kaikkiaan mukana on kymmenen kilpailijaa. Heitä ei pidetty nälässä eikä rääkätty liiallisella liikunnalla leirin aikana.
– Minulta kysyttiin aluksi mistä raaka-aineista pidän. Omien halujeni pohjalta suunniteltiin ruokavalio. Aamupala, lounas ja päivällinen sisälsivät neljä maukasta vaihtoehtoa eli sain syödä koko ajan niitä ruokia mistä pidän. Annoskoko oli leirillä pienempi, mihin olin aiemmin tottunut.
Elämäntapamuutoksessa pääroolissa ovat ravinto ja liikunta.
– Liikuntaakaan ei saa olla liikaa, jotta elimistö ei mene lukkoon. Järkevä ruokavalio ja sopiva määrä liikuntaa sopii ohjenuoraksi.
Todellinen tarve
Juhani Saari on tullut paikalliseksi ihmisille tutuksi taksikuskina ja linja-autonkuljettajana. Viime joulukuussa hän palasi entiseen ammattiinsa autokoulunopettajaksi. Muutosta tapahtui siis ammatinkin puolella.
– Painoni nousi epäsäännöllisen ruokailurytmin ja passiivisen elämäntavan vuoksi. Olin viimeksi normaalipainossa yli 20 vuotta sitten. Nuorena pelasin jalkapalloa ja harrastin karatea. Kun siirryin työelämään, liikunta jäi, mutta syöminen jatkui, 46-vuotias Juhani kertoi.
Miehellä oli tarve saada apua painonhallintaansa terveydellistä syistä.
– Minulla todettiin esidiabetes ja uniapnea. Kolestroliarvokin oli koholla. Jaksamisen kanssa oli ongelmia, sillä töiden jälkeen otin parin tunnin torkut ja siirryin siitä melkein suoraan yöpuulle. Kuulin, että ammattiajokortti voidaan ottaa pois, jos on vakavia sairauksia, Juhani Saari muistelee aikoja ennen ohjelman tekoa.
Kittilään juoksemaan
Juhani Saaren tekemisistä on moni hänen ystäväpiirissään kiinnostunut. Hän toivookin pystyvänsä olemaan muille esimerkkinä elämäntavan muutoksessa.
– Osa ei ole ollut aiemmin kiinnostunut omasta terveydestään, mutta nyt he kyselevät minulta neuvoja. Muutosta ei pidä aloittaa liian ahneesti, sillä seurauksena voi olla luovutus. Oman esimerkkini innoittamana entinen työnantajani Kemin Taksipalvelu teki sopimuksen kuntosali EasyFitin kanssa. Se oli hieno asia.
Suurin pudottaja -ohjelman osallistujat tarttuivat elämänmuutokseen toden teolla. Ryhmä laittoi tavoitteekseen, että jokainen osallistuja on mukana ensi syksynä Kittilän Ruskamaratonilla.
– Aikoinani uhosin, että juoksen maratonin ennen kuin täytän 50 vuotta. Nyt olisi hyvä aika lunastaa lupaus, syyskuussa Levillä järjestetään Ruskamaraton Lapland. Myös laskuvarjohyppy on vuosia ollut unelmana, Juhani Saari sanoo.
Suurin pudottaja Suomi
Mukana kymmenen "tavis-osallistujaa", joilla on haasteita painonhallinnan kanssa.
Tavoitteena terveempi ja kevyempi olo.
Osallistujat ovat kuuden viikon mittaisella Suurin pudottaja -leirillä ja jatkavat elämäntapamuutosprojektiaan itsenäisesti kotonaan.
Joka viikko osallistujat punnitaan ja pudotusuhan alle joutuvat henkilöt, joiden paino putoaa prosentuaalisesti vähiten suhteessa heidän omaan painoonsa.
Varsinaiseen finaaliin pääsee kolme suhteellisesti eniten painoa pudottanutta kilpailijaa.
Valmentajina toimivat Janni Hussi ja Jari Sorsa.
Suurin pudottaja Suomen juontaa Anni Hautala.
Suurin pudottaja Suomi starttaa 2. maaliskuuta kello 20 Nelosella ja Ruudussa.
Kyseessä on ohjelman kolmas tuotantokausi.