Helsingin Sanomat käsitteli pääkirjoituksessaan (19.10.) Suomen asemaa nykyisessä maailmantilanteessa ja totesi sen olevan hyvin vahvasti sidoksissa Yhdysvaltoihin. Aleksanterillamme on Amerikan presidenttiin läheinen suhde.
Kun Stubb ja Orpo kävivät jäänmurtajakaupoilla Washingtonissa, purskahti lehden mukaan ilmoille ”tämän hetken Suomessa kovin harvinainen kaikkivoipaisuuden tunne ja riemu erillissuhteesta Trumpiin”.
Lehdenkin mukaan Suomen edun ajaminen vaatii silmien sulkemista ja Trumpin mielistelyä. Eikä se ole ilmaista. ”Trump laskuttaa Yhdysvaltojen palveluksista ja pakottaa tarvittaessa muut omaan tahtoonsa.”
Vaikka Trump esiintyy julkisuudessa rauhantekijänä, maailman levottomuudet ovat tuottoisia Yhdysvaltojen teollisuudelle. Se on maailman suurin aseiden valmistaja ja myyjä. Trump vaatikin kaikkia Nato-maita nostamaan puolustusmenonsa vähintään 3,5:een tai jopa viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Nato-maiden johtajat, myös Suomen, hyväksyivät sen mukisematta.
Yhdysvaltojen sisäinen kehitys on riski, pääkirjoittaja toteaa perustellusti. Erityisesti monet äärikristilliset ryhmittyvät ovat Yhdysvalloissa haalineet itselleen paljon kannattajia, ja vielä enemmän rahaa ja valtaa. Itse asiassa ne ovat Trumpin suurin tukiryhmä, jolla on suuri vaikutus presidentin politiikkaan.
Helsingin Sanomatkin on huomannut, että ”suomalainen yhteiskunta militarisoituu” ja väittää, ettei Venäjän uhan edessä vaihtoehtoja paljon ole. Eikö todellakaan ole?
Eikö Nato-jäsenyys olekaan turva ikuista itää vastaan sillä tavalla, kuin meille Natoon mentäessä vakuutettiin? Liioitellaanko meille Venäjän uhkaa, jotta noudattaisimme mukisematta Trumpin tahtoa? Ja jotta heikompiosaisemme tyytyisivät heihin kohdistuviin leikkauksiin?