Jokainen hyvinvointialue on vastuussa siitä, että heillä on lain vaatima ja asianmukainen potilas- ja asiakastietojärjestelmä sosiaali- ja terveydenhuollon kirjauksia ja päätöksentekoa varten. Jotkut hyvinvointialueet ovat hankkimassa yhteisiä järjestelmiä, mutta yhtä kansallista järjestelmää ei ole.
En ole löytänyt arviota siitä, kuinka paljon kansallisesti menee rahaa pelkästään näiden järjestelmien hankkimiseen ja ylläpitoon, mutta puhutaan miljardeista. Maksajana ovat viime kädessä veronmaksajat.
Hankintaprosessit ovat monimutkaisia ja vaativat osaamista. Joskus toimittajia voi olla haastava löytää, ja hinta on kallis. Hankintalaki asettaa omat rajoituksensa, ja julkisen puolen it-osaaminen ei välttämättä yllä yksityisen puolen tasolle erityisosaamisen kalliin hinnan takia. Laatu ei myöskään välttämättä ole kauhean hyvä, kuten olemme tiedotusvälineistä saaneet lukea.
Yksi syy voi olla se, että kilpailutusvaiheessa ei pystytä asettamaan tarkkoja laatukriteereitä esimerkiksi käyttökokemukselle, eikä toimittajilla ole riittävää motivaatiota tarjota parasta laatua. Työntekijöillä menee usein tarpeettoman paljon työaikaa järjestelmien käyttöön. Osa hyvinvointialueista on mukana inhouse-yhtiöissä tai yhteisissä kilpailutuksissa, joilla pyritään ratkaisemaan näitä haasteita.
Tarpeet asiakas- ja potilastietojärjestelmien suhteen ovat kuitenkin kaikkialla käytännössä samat. Eikö siis olisi järkevää kehittää valtiojohtoisesti yksi kansallinen järjestelmä, joka voitaisiin ottaa käyttöön kaikilla hyvinvointialueilla Suomessa? Kanta-järjestelmä voisi kenties toimia pohjana tälle kehitystyölle.
Järjestelmän kehittäminen ei tietenkään olisi halpaa, mutta se pitäisi rakentaa vain kerran. Sen jälkeen riittäisi, että sitä ylläpidettäisiin ja muutettaisiin tarvittaessa.
Hanketta voitaisiin ohjata sosiaali- ja terveysministeriöstä, ja hurjimmissa unelmissa se voitaisiin tehdä omana työnä palkkaamalla "kovalla rahalla" it-osaajia. Näin vältyttäisiin massiivisten järjestelmien kilpailuttamiseen ja laatupisteisiin liittyviltä haasteilta ja rahaa menisi vähemmän, kun ei olisi tarvetta tehdä voittoa.
Järjestelmän kehittäminen veisi toki oman aikansa, mutta pitkällä tähtäimellä säästöjä tulisi miljardeja. Suunnittelussa erityisenä painopisteenä tulisi olla käyttäjäystävällisyys ja prosessien sujuvuus, jotta yksittäisen työntekijän aikaa menisi mahdollisimman vähän järjestelmän käyttöön. Suurin hyötyjä olisi tietysti tavallinen suomalainen eli asiakas.
Yksittäisenä projektina tällainen hanke olisi valtava ja vaatisi ison ponnistuksen, mutta lopulta siitä hyötyisivät kaikki.
Kirjoittaja on sosiaalityöntekijä (YTM).