E2:n julkaiseman tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista arvioi työelämän kehittyneen huonompaan suuntaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yli 70 prosenttia arvioi, että työ muuttuu aiempaa kuormittavammaksi, kun työmäärät, kiire ja tehokkuusvaatimukset kasvavat. Yhä useampi suomalainen jääkin työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien takia, mikä on paitsi inhimillinen tragedia, myös yhteiskunnalle ja taloudelle hyvin kallis ongelma.
Nämä ovat merkittäviä haasteita, jotka täytyy ottaa vakavasti niin päätöksenteon pöydissä, työpaikoilla kuin koulutyön arjessa ja terveydenhuollon prioriteeteissa.
Samalla kuitenkin taka-alalle tuntuu jäävän ymmärrys siitä, että työllä on monesti ihmisten hyvinvointia kohentava vaikutus. Työssäkäynti ylläpitää henkilön toimintakykyä, lisää yhteenkuuluvuuden kokemusta ja luo elämään merkityksen tunnetta. Työ parantaa luonnollisesti myös toimeentuloa ja sitä kautta elämänmahdollisuuksia. Toki työhön kuuluu myös kuormitusta, epämukavuutta ja stressiä, ja on tärkeää kehittää työelämää sellaiseksi, ettei se ylittäisi ihmisten sietokykyä vaan päinvastoin vahvistaisi törmäyskestävyyttä.
Jaksamisen ja mielenterveyden kannalta olisikin keskeistä miettiä, miten entistä useampi jaksamisen ja hyvinvoinnin haasteista kärsivä tai niitä pelkäävä henkilö saataisiin työhön turvallisesti kiinni. Tukea kannattaisi kohdentaa nykyistä enemmän työelämän vastaanottavuuteen sekä valtavirtaistaa tulosperusteisia malleja, joissa työllistymisen tukitoimet tapahtuvat ”työ ensin” periaatteella sen sijaan, että kurssitetaan ja kuntoutetaan henkilöitä viimeiseen asti työelämän ulkopuolella. Tukea tarvitaan myös työkyvyn ja jaksamisen johtamiseen.
Samalla kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, millaista mielikuvaa työelämästä välitetään nuorille. Helposti tulee esiin vaatimukset, haasteet ja kuormitus, kun vähemmälle huomiolle jää merkityksellisyys, mahdollisuus oppia ja kuulua joukkoon. Voimavaroihin keskittyminen ei tarkoita ongelmakohtien mitätöimistä.
Yhteiskunnassa on ihmiseen itseensä, omaan napaan tuijottavaa hyvinvointipuhetta jatkuvasti enemmän, mutta silti ihmiset voivat entistä huonommin. Myös työelämän pitäisi jatkuvasti olla elämyksellistä ja täynnä huippukokemuksia, ja moni pettyy työelämän lisäksi itseensä, jos näin ei ole. Kenties kestävämmät hyvinvoinnin avaimet syntyisivät kuitenkin siitä, jos muistaisimme, että hyvinvointi syntyy usein ponnistelusta, yhdessä tekemisestä ja siitä, että tunnemme kuuluvamme osaksi jotain suurempaa. Tätä työelämän on tärkeä ruokkia.