Kesä on useiden sukujen kokoontumisen aikaa ja niihin liittyviä kokouksia pidetään monissa paikoissa – myös Lapissa. Sukututkimuksen myötä entisajan yhteiskunta avautuu tutkijalle uudessa valossa.
Me synnymme sukuun ja saamme syntymän hetkellä sukuyhteyden, joka säilyy elämämme loppuun saakka. Polveutuminen on ainoa tapa osoittaa ihmisten ja sukujen asutuksen historia, ihmisen identiteetti määritellään aina polveutumisen perusteella.
Esimerkiksi Eira-suku on alun perin Enontekiön Peltojärveltä lähtöisin. Suku on vanhaa saamelaista alkuperää ja säilyttänyt tämän erityispiirteensä. Sukua on paljon Norjassa ja Suomessa.
Eira sukuseura ry on perustettu vuonna 2012, ja kokoontuu nyt viidennen kerran varsinaiseen sukukokoukseen 2. elokuuta Sodankylän Sattasessa. Eira-suvusta on ihmisiä muuttanut myös Sodankylän alueelle.
Yksi suurista Eira-suvun sukuhaaroista on Sodankylän Korvaseen 1800-luvun paikkeilla muuttanut Pehr Johaninpoika Eira (1784-1873). Pehr avioitui Eeva Kaisa Antintr Korvanen, Musta (1794-1875) kanssa. Korvanen tuli sukunimeksi ja isäntää kutsuttiin nimellä ”Korvasen Iso-Äijä”. Näin rengistä tuli talon isäntä. Korvasen suku on siis Eira-suvun sivusukuhaara – iso ja monen sukunimen antaja Sodankylän alueella.
Myös meille pohjoisen ihmisille on hyvin tärkeätä saada omien sukujuurien tuntemiseen oikeata tietoa kotiseudustaan. Sukujen erityispiirteet saattavat korostua vielä monien sukupolvien jälkeenkin. Kaikki se työ mitä nyt teemme oman kotiseudun kulttuurin eteen – kirjoitamme ja tallennamme tai keräämme vanhoja valokuvia ja tarinoita – on sijoitusta meidän jälkeisille polville.
Haluammehan jättää jälkeemme tietoa, jota vielä jälkipolvemmekin arvostaa ja oppii arvostamaan, kun viitoitamme heille tietä siihen. Sukuseuratoiminta ei tulisikaan olla pelkästään jokin kokoontuminen vaikka joka kolmas vuosi, vaan että seura järjestää kulttuurista tietoisuutta ja tekee näin tärkeätä kulttuurityötä.
Nykyään ihmiset ovat vieraantuneet suvuistaan ja jopa läheisistään – entisajan yhteisöllisyyttä ei juuri ole. Sukututkimus ja sukuseuratoiminta ovat sukuhistorian tärkeimpiä tehtäviä, joilla saadaan säilymään myös Lapin alueen asutus ja historia.